Etusivu / Moto2 / Aki Ajon nimi oli esillä jopa Hondan tallipomoksi – kelpaisi mainiosti Marquezille
Aki Ajo. Kuva: KTM/Sebas Romero

Aki Ajon nimi oli esillä jopa Hondan tallipomoksi – kelpaisi mainiosti Marquezille

Suomessa ei vieläkään täysin ymmärretä sitä, kuinka kova tekijä tallipäällikkönä jo kuusi maailmanmestaruutta saavuttanut Aki Ajo MotoGP-piireissä todellisuudessa on.

Suurta arvostusta yli merkkirajojen nauttiva Ajo lukeutuu roolissaan kaksipyöräisten kruununjalokiven ehdottomaan raskaaseen sarjaan, jonka huippunimet ovat sittenkin laskettavissa vain sirkkelimiehen kahden käden sormin.

Ajolla olisi ollut ottajia ja on toki vieläkin, mutta selviö on, että yhdestä rakkaasta lapsesta ja elämäntyöstä, eli Ajo Motorsportista on äärimmäisen vaikea luopua. Ei edes piirun vertaa.

Sitä yritti aikoinaan malesialainen Air Asia-lentoyhtiön pääjehu ja MotoGP-viritysten lisäksi myös F-ykkösissä Caterham-tallin, sekä Englannin silloisen Valioliigaseura Queens Park Rangersin omistajana häärinyt Tony Fernandez.

MotoGP:stä hurmioitunut Fernandez oli enemmän kuin halukas ostamaan Ajo Motorsportin. Ajatus tiettävästi kiehtoi Ajoa hetken, mutta sittenkin vain ohikiitävän hetken. Suomalaistalli ei ollut silloin myytävänä, eikä ole jatkossakaan – ei ainakaan vielä moniin vuosiin.

Valenciassa jysähti maanantaina melkoinen uutinen, kun MotoGP-luokassa tällä kaudella kaiken mahdollisen mestaruuksien määrässä mitaten saavuttaneen Hondan italialainen tallipäällikkö Livio Suppo ilmoitti jättävänsä työnsä kesken sopimuskauden.

Uutispommista on kuitenkin turha puhua. Sisäpiirissä Suppon suunnitelmista saatiin vihiä jo päättyneen kauden alkupuolella.

Sattumaa, lipsahdus vai mitä, mutta maailmanmestari Marc Marquez heitti epävirallisissa keskusteluissa tuolloin näkemyksenään sen, että Ajo kyllä kelpaisi hänelle enemmän kuin mainiosti Hondan uudeksi tallipäälliköksi.

Kuusinkertaisella maailmanmestarilla on pelkkää hyvää sanottavanaan yhteistyöstä Ajon kanssa. Marquezin ensimmäinen maailmanmestaruus heltisi vuonna 2010 Ajo Motorsportin riveissä ja silloisessa 125-kuutioisten luokassa.

Myös Suzukin suuntaan ajatusleikkiä viime kesänä käyneellä Ajolla oli noihin aikoihin pähkäiltävää tulevaisuuden osalta lähinnä siksi, että pitkäaikainen yhteistyökumppani Red Bull oli pistämässä palettiaan kokonaan uusiksi erityisesti Moto3-luokan osalta.

Palaset alkoivat kuitenkin loksahdella kohdalleen ja myös piinkovista neuvotelutaidoistaan tunnetun Ajon ei enää edes tarvinnut silmäillä muualle.

Ensin varmistui, että Ajo Motorsport jatkaa kaudet 2018 ja 2019 Moto2-luokan Red Bull KTM Ajo-tehdastiiminä. Myöhemmin vahvistui edelleen se, että Red Bull KTM Ajo-tiimi nähdään edelleen myös motokolmosissa, sekä täysin uutena projektina Moto3-luokan junioreiden MM-sarjassa.

Niin, ja siinä sivussa Ajo neuvotteli vielä henkilökohtaisen manageroitavansa Jack Millerin kelpo palkalla Ducatin Pramac-tiimiin. Kova juttu sekin, sillä Pramac on Ducatin arvoasteikossa heti seuraava tehdastallin jälkeen.

Ajo sai viitata viimeistään siinä vaiheessa hanskalla muille houkutuksille – jos niitä nyt ylipäätään edes vakavissaan puntaroi.

Ajo on KTM:n mies ja sillä siisti. Yhtälö MotoGP-luokan mahtitalliin olisi ollut siinäkin mielessä mahdottomuus, että KTM:n toimitusjohtajan Stefan Piererin tiedetään olevan MotoGP-kekkereissä kaikkea muuta kuin hyvää pataa nimenomaan Hondan suuntaan.

Ajon vuoden 2017 viimeisin, eikä suomalaisittain suinkaan vähäisin siirto odottaa tosin vielä tovin julkistustaan. Patrik Pulkkiselle pitää järjestää töitä kaudeksi 2018.

”Postman” Pulkkinen voi olla varsin levollisin mielin. Talentin tulevaisuus on turvattu ja lepää parhaissa mahdollisissa käsissä Aki Ajo asiainhoitajana.

Kari Aho

* LUE LISÄÄ AIHEESTA:
KTM:n MotoGP-luokan tiimin katseet ovat Ajo Motorsportin entisessä ässässä ja nykyisissä kuljettajissa
Nyt jysähti: Marquezin tallipomo lähtee kesken sopimuskauden!

Aki Ajon Moto2-tiimi päätti kauden upeaan voittoon – kolmas ykkössija putkeen!

Aki Ajon kauden 2018 Moto3-tiimit julkistettiin: Darryn Binder kilpailee MotoGP-sarjassa ja Öncün veljekset junioreiden MM-sarjassa

Katso myös

Ajo Motorsport päätti kauden 2017 mallikkaasti Valencian testeissä

Suomalaistalli Ajo Motorsportin kausi 2017 on päättynyt radalla. Vuoden viimeiset kierrokset ajettiin tiistaina Valencian Ricardo …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *