Moto2 uutiset

Kallio Racing Moto2-luokkaan? – Mikalta vahva vinkki

Nähdäänkö MotoGP-sarjassa tulevaisuudessa kaksi suomalaistallia? Hyvinkin mahdollista, sillä Kallio Racingin tavoitteena on nousta parrasvaloihin siellä jo pitkään loistaneen Ajo Motorsportin rinnalle. Vesa Kallion kipparoima Kallio Racing kilpailee ensi kaudellakin Supersport-luokan MM-sarjassa, josta odotetaan kovia tuloksia Niki Tuulen lähdöstä huolimatta. Supersportien MM-sarja merkinnee Kallio Racingille kuitenkin enemmän ponnahduslautaa, kuin pysyvää tilannetta. …

Lue lisää »

Aki Ajon Moto2-tiimille tarjoutuu huima tilaisuus jopa kahteen maailmanmestaruuteen

Aki Ajon johtama Moto2-luokan Red Bull KTM Ajo-tehdastiimi saattaa takoa kaudella 2018 jopa kaksi maailmanmestaruutta, jos kaikki menee putkeen. GP-komissio on näet vahvistanut, että jatkossa myös Moto2:ssa ja Moto3:ssa ajetaan tiimien mestaruuksista. Huipputasaisessa Moto2-luokassa tunnetusti kaikki on mahdollista, mutta sielläkin viimeistään pitkässä juoksussa hyvät erottuvat akanoista. Ja juuri siinä määrätietoisen …

Lue lisää »

Tuuli ja Paavilainen – täydet saumat MotoGP-sarjaan

Raha ratkaisee, mutta jos se on pelkästään vauhdista ja taidoista kiinni, niin tässä tulevat MotoGP-sarjan seuraavat suomalaiskandidaatit kovaa kyytiä: Niki Tuuli, 22, ja Peetu Paavilainen, 15. MotoGP-sarjassa nähdään ensi kaudella yksi suomalaiskuljettaja, kun Mika Kallio, 35, ajaa KTM:llä kuusi villin kortin kuninkuusluokan kisaa. Kaudella 2019 tilanne on kuitenkin jo toivon …

Lue lisää »

Ajo Motorsport päätti kauden 2017 mallikkaasti Valencian testeissä

Suomalaistalli Ajo Motorsportin kausi 2017 on päättynyt radalla. Vuoden viimeiset kierrokset ajettiin tiistaina Valencian Ricardo Tormo-radalla onnistuneiden testien merkeissä. Valenciassa töitä paiskivat MotoGP-sarjan Moto2-luokan ja junioreiden MM-sarjan Moto3-luokan Red Bull KTM Ajo-tiimit Miquel Oliveira ja Brad Binder, sekä Öncün kaksosveljet Deniz ja Can kuljettajina. Motokolmosten virallisen MM-sarjan kuljettaja Darryn Binder …

Lue lisää »

Suomalaistallilla mielenkiintoiset testit Jerezissä

Suomalaistalli Ajo Motorsportin Moto2-luokan Red Bull KTM Ajo-tehdastiimi on käynnistänyt valmistautumisen kauteen 2018 Jerezin radalla Espanjassa ajettavalla yksityistestijaksolla. Suomalaistalli operoi mielenkiintoisissa merkeissä kaikkien läpikotaisin tuntemalla andalusialaisradalla. Viime kauden upeasti kolmeen peräkkäiseen GP-voittoon päättänyt Miguel Oliveira näet testaa Jerezissä KTM:n uutta runkoa. Oliveiran vauhti oli välittömästi kohdallaan. Hän oli kaksipäiväisen testijakson …

Lue lisää »

Aki Ajon nimi oli esillä jopa Hondan tallipomoksi – kelpaisi mainiosti Marquezille

Suomessa ei vieläkään täysin ymmärretä sitä, kuinka kova tekijä tallipäällikkönä jo kuusi maailmanmestaruutta saavuttanut Aki Ajo MotoGP-piireissä todellisuudessa on. Suurta arvostusta yli merkkirajojen nauttiva Ajo lukeutuu roolissaan kaksipyöräisten kruununjalokiven ehdottomaan raskaaseen sarjaan, jonka huippunimet ovat sittenkin laskettavissa vain sirkkelimiehen kahden käden sormin. Ajolla olisi ollut ottajia ja on toki vieläkin, …

Lue lisää »

Aki Ajon Moto2-tiimi päätti kauden upeaan voittoon – kolmas ykkössija putkeen!

Hirmuvireen löytänyt Aki Ajon johtama Moto2-luokan Red Bull KTM Ajo-tehdastiimi päätti kauden loistavasti Valencian Ricardo Tormo-radalla. MM-pronssia saavuttanut Miguel Oliveira viiletti jälleen voittoon ja hänen tiimikaverinsa Brad Binder kolmanneksi. Hyvältä, erittäin hyvältä näyttää, sillä sama kaksikko jatkaa suomalaistallissa myös ensi kaudella. KTM:n Moto2-projektin välittömästi sen ensimmäisellä MM-kaudella lentoon yhdessä tiiminsä …

Lue lisää »

Aki Ajo kylmän rauhallisena aika-ajon jälkeen: ”Teemme aina töitä nimenomaan kisaa varten”

Aki Ajon kipparoiman Moto2-luokan Red Bull KTM Ajo-tiimin kuljettajat Miguel Oliveira ja Brad Binder ovat saavuttaneet kahdessa edellisessä osakilpailussa huikeat kaksoisvoitot. MM-pronssimies Oliveira lähtee sunnuntaina Valenciassa ajettavaan kauden päätöskisaan ruudusta neljä. Binderin ruutu Ricardo Tormolla on numero 5. Ajo ei ollut lainkaan huolissaan siitä, että kummatkaan kuljettajat eivät pystyneet kapinoimaan …

Lue lisää »

Ajon Moto2-tiimin hurmosmainen tykitys jatkuu

Aki Ajon johtama Moto2-luokan Red Bull KTM Ajo-tiimi on hirmuvireessä. MM-pronssia pokkaava Miguel Oliveira ja Brad Binder ovat ajaneet kahdessa edellisessä GP:ssä kaksoisvoitot putkeen ja kovaa, todella kovaa menee myös kauden päättävässä Valenciassa. KTM:n MotoGP-luokan tiimiin kaudella 2019 suurella todennäköisyydellä nouseva Oliveira ajoi pohjat perjantain molempiin treeneihin. Binder oli puolestaan …

Lue lisää »

Tätä miestä koetellaan: ensin meni saumat maailmanmestaruuteen ja nyt vielä MotoGP-testit jäävät ajamatta

Kokeneen Thomas Lüthin nilkkavamma ei olisi voinut oikeastaan pahempaan ajankohtaan osua. Malesian GP:n aika-ajossa rajusti kaatunut sveitsiläinen Lüthi menetti mahdollisuutensa taistella Moto2-luokan maailmanmestaruudesta ja nyt on varmistunut, että hän joutuu jämään sivuun myös kauden päättävästä Valencian osakilpailusta. Tällä viikolla leikkauspöydälle kaatuvaa Lüthia ei niinkään harmita se, ettei hän pysty ajamaan …

Lue lisää »

Rossille maailmanmestaruus Morbidellin ajamana

Valentino Rossin kymmenes henkilökohtainen MM-kulta saa yhä odottaa, mutta ilman mestaruusjuhlia ”Tohtori” ei silti tällä kaudella jää. Italialaisen Franco Morbidellin Malesiassa saavuttama Moto2-titteli merkitsee näet ensimmäistä maailmanmestaruutta VR46 Riders Academyn kuljettajalle. Rossi, 38, riensi onnittelemaan maanmiestään Morbidellia, 22, jo sunnuntaina Sepangin radalle ja kekkerit jatkuvat taatusti lajin legendan Moto Ranchilla …

Lue lisää »

Aki Ajon tiimille jo toinen kaksoisvoitto viikon sisään!

Aki Ajon johtamalla suomalaistallilla menee todella lujaa Moto2-luokan MM-sarjassa. MM-pronssin varmistanut Red Bull KTM Ajo-tiimin ässä Miguel Oliveira jatkoi Malesiassa siitä, mihin viime sunnuntaina Australiassa jäi, eli juhli jälleen voittajana. Tiimikaveri Brad Binder puolestaan toisti vastaavan tempun kakkossijan muodossa. Aki Ajolla oli vaikea löytää sanoja tuntojensa kuvaamiseen. – Kisa oli uskomaton. …

Lue lisää »

Morbidellista Moto2-luokan maailmanmestari – Lüthi loukkaantuneena sivuun Malesian GP:stä

Franco Morbidelli on Moto2-luokan vuoden 2017 maailmanmestari. Morbidellin mestaruus varmistui, kun hänen tittelinsä ainoa uhkaajaja Thomas Lüthi joutui jäämään loukkaantuneena sivuun Malesiassa ajettavasta kauden toiseksi viimeisestä osakilpailusta. Sveitsiläinen Lüthi teloi itseään ja lähinnä nilkkaansa lauantain aika-ajon rajussa kaatumisessa. Tänään tehdyssä lääkärintarkastuksessa vahvistettiin, että kaatumisessa myös kovan iskun päähänsä saanut Lüthi …

Lue lisää »

Suomalaistalli lähellä nappisuoritusta Malesian GP:n aika-ajoissa

Aki Ajon johtaman suomalaistalli Ajo Motorsportin kuljettajat tekivät hienoa työtä Moto2-luokan aika-ajoissa Malesiassa. Viime sunnuntaina upean kaksoisvoiton Australian GP:ssä saavuttaneista kuljettajista Miguel Oliveira ajoi Sepangin radalla toiseksi ja Brad Binder kahdeksanneksi. MM-pronssista taisteleva Oliveira jäi harmittavasti vain 26 tuhannesosaa kauden toiseksi viimeisen osakilpailun paalupaikasta. Paalulle pauhasi Valentino Rossin suojatti ja …

Lue lisää »

Ajon tiimi on upeassa iskussa Sepangissa

Aki Ajon kipparoima Moto2-luokan Red Bull KTM Ajo-tehdastiimi jatkoi Malesian GP-viikonlopun avauspäivänä siitä, mihin viime sunnuntaina Australiassa jäi, eli komeasti kärjessä. Australian GP:n voitto vyöllään Malesiaan saapunut ja MM-pronssista taisteleva Miguel Oliveira on juuri nyt todella kovassa iskussa. Oliveira kellotti perjantaina pohja-ajan Sepangin kuivalla radalla ajetuttuun harjoitukseen ja oli kolmas …

Lue lisää »

Tiimipäällikkö Stefan Kiefer menehtyi Malesiassa

Malesian GP:stä kantautuu surullisia uutisia. Moto2-luokassa kilpailevan saksalaistiimi Kiefer Racingin päällikkö Stefan Kiefer on menehtynyt perjantain vastaisena yönä. Vielä vahvistamattomien tietojen mukaan Kiefer, 51, on kuollut hotellihuoneessaan. – Olosuhteet, jotka johtivat tähän tagediaan ovat vielä epäselvät. Kiefer Racing ei osallistu Malesian GP:hen, kerrotaan tiimin tiedotteessa. Oman aktiiviuransa jälkeen rr-tallin perustanut …

Lue lisää »

Aki Ajon tulikuuma duo janoaa taas tuplaa

Aki Ajon johtama Moto2-luokan tulikuuma Red Bull KTM-kaksikko Miguel Oliveira-Brad Binder saavutti upean kaksoisvoiton viime sunnuntaina Phillip Islandin radalla Australiassa. Sama duo on yltänyt jo kertaalleen aiemmin vastaavaan temppuun myös ensi viikonlopun estradilla, eli Malesian kuumankosteassa Sepangissa. Oliveira ajoi Moto3-luokan voittoon vuonna 2015 Sepangissa ja Binder täydensi Ajon tiimin hulppeat …

Lue lisää »

Aki Ajo tunteet pinnassa: ”Unohtumaton kisa!”

Aki Ajo on saavuttanut tallipäällikkönä jo kuusi maailmanmestaruutta, mutta suomalaistallin menestysradalla Phillip Islandilla tyylitelty Moto2-luokan komea kaksoisvoitto nousee arvossa miltei niiden rinnalle. Ajolla, hänen kuljetajillaan Miguel Oliveiralla ja Brad Binderillä kuin koko tiimilläkin oli tunteet vahvasti pinnassa taistelun tauottua Australian GP:ssä. KTM on ensimmäistä kautta mukana Moto2-luokassa ja menestys on …

Lue lisää »

Aki Ajon Moto2-tiimille upea kaksoisvoitto Australian GP:ssä!

Aki Ajon johtama Moto2-luokan Red Bull KTM Ajo-tiimi saavutti Miguel Oliveiran ja Brad Binderin toimesta upean kaksoisvoiton Phillip Islandin radalla Australiassa ajetussa kauden kolmanneksi viimeisessä MM-osakilpailussa. Pisteissä kolmanneksi nousseen Oliveiran voitto oli KTM:lle sen historian ensimmäinen motokakkosissa. Tapahtumia alusta lähtien hallinneen Oliveiran voiton osalta ratkaisevin hetki nähtiin, kun 25 kierroksen …

Lue lisää »

Aki Ajon Moto2-tiimi loisti Australian GP:n aika-ajossa

Aki Ajon johtama Moto2-luokan Red Bull KTM Ajo-tiimi teki loistavaa tytötä Australian GP:n aika-ajossa. MM-pronssista kamppaileva Miguel Oliveira lunasti eturivin lähtöpaikan kolmannella sijalla. Tiimikaveri Brad Binder täydensi suomalaistallin loistavaa lauantaita ajamalla neljänneksi. Paalupaikan – jo kauden viidennen – poimi nimiinsä Mattia Pasini ajalla 1.33,300, josta Oliveira jäi 0,122 ja Binder …

Lue lisää »

Rossin velipuoli kaatui rajusti – punaiset liput liehuivat motokakkosissa

Lukuisat kaatumiset varjostivat Phillip Islandin viileällä radalla Australiassa ajettua Moto2-luokan iltapäivän harjoitusjaksoa. Rajuimmin nutullaan kävi Valentino Rossin velipuoli Luca Marini. Marini kaatui radan nopeassa kahdeksannessa kaarteessa, jossa todellakin rytisi perjantaina. MotoGP-luokan tähtikaartiin lukeutuva Maverick Vinales lukeutui myös siihen kaartiin, jolta keula lähti alta kohtalokkaassa kaarteessa. Marini, Vinales ja kumppanit selvisivät …

Lue lisää »

Moto2-voitto mitätöitiin sääntöjen vastaisen moottoriöljyn vuoksi – iso vaikutus mestaruustaisteluun

Kansainvälinen moottoriliitto FIM on mitätöinyt Dominique Aegerterin syyskuussa San Marinon GP:ssä saavuttaman Moto2-luokan kilpailun voiton. FIM:n teettämissä testeissä niin A- kuin B-analyysienkin osalta on ilmennyt, että Kiefer Racing-tiimi oli käyttänyt Aegerterin pyörässä sääntöjen vastaista moottoriöljyä. Aegerterin voiton hylkääminen tietää samalla mestaruustaistelun tiivistymistä entisestään. Misanon radalla ajetun San Marinon GP:n voittajaksi …

Lue lisää »

Suomalaistallin paukut eivät riittäneet Moto2-luokan kärkitaisteluun Japanin GP:ssä

Moto2-luokan MM-pronssista kapinoivan suomalaistalli Ajo Motorsportin Miguel Oliveiralta odotettiin paukkuja podiumtaisteluun Motegin märällä radalla ajetussa Japanin GP:ssä. Oliveiran paras ruuti kuitenkin kostui satedekelissä ja hän joutui tyytymään seitsemänteen sijaan. Kilpailun voittoon viiletti Alex Marquez, josta Oliveira jäi 7,597 sekuntia. Oliveiran Red Bull KTM Ajo-tiimikaveri Brad Binderin kohtaloksi koitui keskeytys kauden …

Lue lisää »

Ajon tiimin toinen peräkkäinen paalupaikka karkasi käsistä päätöskierroksella

MM-pronssista taisteleva Red Bull KTM Ajo-tiimin Miguel Oliveira oli Japanin GP:ssä kiinni toisessa peräkkäisessä Moto2-luokan paalupaikassa. Se karkasi kuitenkin harmittavasti käsistä viimeisellä kierroksella, jolloin neljä kuljettajaa karautti tulolistalla kylmästi ohi. – Ajoin ikävä kyllä viimeisellä kierroksella vähän leveäksi hitaamman kuljettajan takana, enkä pystynyt parantamaan aikaani, Oliveira kertoi harmissaan. Oliveira päätyi …

Lue lisää »

Ajon tiimissä aurinkoiset ilmeet sadepäivästä huolimatta

MM-pronssista tiukasti taisteleva ja vasta ensimmäistä kertaa Moto2-luokan pyörällä Motegin radalla kilpaileva Red Bull KTM Ajo-tiimin Miguel Oliveira oli kuin kotonaan Japanin GP-viikonlopun avauspäivän sateisissa harjoituksissa. Oliveira ylsi yhdistetyllä tuloslistalla kolmanneksi ja hänen tiimikaverinsa Brad Binder sijalle 23. Päivän pohja-ajan 2.05,282 viimeisteli Thomas Lüthi kovasta kaatumisestaan huolimatta. Franco Morbidellin kanssa …

Lue lisää »

Tuuli, road racingin Räikkönen?

Legendaarinen Jarno Saarinen sulatti aikoinaan italialaisten sydämet suomalaiselle ratamoottoripyöräilylle. Saapasmaassa seurataan edelleen tarkoin ja samalla suurella intohimolla suomalaiskuljettajien edesottamuksia. Nyt jalustalle on nostettu vuorostaan Niki Tuuli ja vielä varsin värikkäin sanankääntein. Tuuli puhkoi lopullisen läpimurtonsa sunnuntaina Magny-Coursin radalla Ranskassa tykittämällä paalupaikalta uransa ensimmäiseen MM-osakilpailuvoittoon Supersport-luokassa. Tyylipuhdas temppu sai road racingia …

Lue lisää »

Ajon tiimi juhli podiumsijoitusta Aragonin GP:ssä

Suomalaistalli Ajo Motorsportin Red Bull KTM Ajo-tiimi suoriutui loistavin arvosanoin Motorland Aragonin radalla Espanjassa ajetusta Moto2-luokan kauden 14. MM-osakilpailusta. Paalulta liikkeelle lähtenyt Miguel Oliveira tervehti ruutulippua kolmantena ja tiimikaveri Brad Binder leikkasi maalilinjan viidentenä. Kilpailun voitosta kehkeytyi kahden kuljettajan, eli Franco Morbidellin ja Mattia Pasinin välinen kauppa. Kapina kulminoitui viimeisiin …

Lue lisää »

Suomalaistalli jahtaa paalupaikalta kauden avausvoittoaaan – tunteet kuumina aika-ajon jälkeen

Aki Ajon johtaman suomalaistalli Ajo Motorsportin voittotili on vielä avaamatta tämän kauden osalta. Tuon kauneuvisrheen korjaamiseen tarjoutuu tänään mainio tilaisuus Motorland Aragon-radalla Espanjassa, kun Red Bull KTM Ajo-tiimin Miguel Oliveira ampaisee paalupaikalta Moto2-luokan kisaan. Oliveiran kauden toisen paalupaikan taustalla käytiin melkoinen episodi. Tuomaristo hylkäsi ensin Oliveiran nopeimman kierroksen, kunnes pyörsi …

Lue lisää »

Rossi pestasi velipuolensa VR46-tiimiin

Valentino Rossin taholta tippuu isoja uutisia tiuhaan tahtiin. Keskiviikon merkittävin uutinen oli tietenkin se, että Rossi pyrkii ajamaan tulevana viikonvaihteena toipilaana Aragonin GP:ssä. Lisäksi tänään vahvistui myös se, että Rossin, 38, velipuoli Luca Marini, 20, kilpailee ensi kaudella Sky Racing Team VR46:n väreissä. Stefano Manzin paikan ottava Marini liittyy Rossin …

Lue lisää »

Ajon tiimin kuski tunteet pinnassa Motorlandiin

Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin Moto2-kuski Brad Binder lähtee kovan tunnelatauksen siivittämänä kauden 14. MM-osakilpailuun. Motorland Aragon on näet se rata, jossa Binder varmisti 25. syyskuuta vuonna 2016 Moto3-luokan maailmanmestaruuden. – Palaan erittäin innokkaana Aragoniin. Muistot viime kaudelta ovat unohtumattomat. Saavutin silloin maailmanmestaruuden ja ajoin kisassa toiseksi, myhäilee motokakkosten debyyttiikaudellaan pisteissä …

Lue lisää »

Ajon Moto2-tiimi urakoi Ricardo Tormo-radalla

Moto2-luokan Red Bull KTM Ajo-tehdastiimi on ajanut onnistuneen kahden päivän testijakson Valenciassa. Tiimin molemmat kuljettajat kiersivät aurinkoisen Ricardo Tormo-radan reilut 150 kertaa mieheen. Aki Ajon johtaman tiimin kuljettajista MM-mitalia haarukoiva Miguel Oliveira on pisteissä neljäntenä ja Brad Binder 13:ntena ennen viittä viimeistä kisaa. Niistä seuraava odottaa vuoroaan runsaan viikon kuluttua …

Lue lisää »

Suomalaistallin Oliveira: ”Hukkasin tilaisuuteni”

Aki Ajon johtaman Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tiimin Moto2-ässä Miguel Oliveira lähti hakemaan kauden avausvoittoaan Misanon radalla ajetusta San Marinon GP:stä. Kaikki näyttikin tältä osin pitkään lupavaalta, mutta aika ei ollut sittenkään vielä kypsä urotekoon kauttaaltaan märällä radalla. Oliveira ajoi kolmantena, kun matkaa maaliin oli 17 kierrosta. Meneillään olevalla kaudella …

Lue lisää »

Joko nyt Ajon ässä? – ”Olemme olleet viiden kisan ajan valmiita voittoon”

Suomalaistalli Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tiimit eivät ole yltäneet tämän kauden 12 ensimmäisessä MM-osakilpailussa vielä voittoihin. Tulevana sunnuntaina toiveet ovat kuitenkin taas korkealla. Ja ne toiveet asetetaan ensisijaisesti Miguel Oliveiran harteille. Pisteissä neljäntenä oleva Oliveira on jo ehtinyt takoa tukun kovia sijoituksia, mutta KTM:n upeasti edenneen Moto2-projektin neitseellinen ykkössija on …

Lue lisää »

Ajon Moto2-tiimin duo ajoi kympin sakkiin Silverstonessa

Ajo Motorsportin Moto2-luokan Red Bull KTM Ajo-tiimin kuljettajat Miguel Oliveira ja Brad Binder tekivät todella tasaista työtä Silverstonessa ajetussa kauden 12. MM-osakilpailussa. Voittajasta 10,463 sekuntia jäänyt Oliveira ajoi kisassa kahdeksanneksi ja Binder heti seuraavalle sijalle vain 0,299 sekuntia tiimikaverinsa takana. – Yksi hyvä kisa lisää Moto2-tiimiltämme radalla, jolla emme ole …

Lue lisää »

Suomalaistallin Bendsneyder siirtyy Moto2-luokkaan ja Tech 3-tiimiin

Toista kautta Moto3-luokan Red Bull KTM Ajo-tehdastiimissä kilpailevan hollantilaisen Bo Bendsneyderin, 18, ja Aki Ajon johtaman suomalaistallin tiet eroavat odotetusti tämän kauden jälkeen. Bendsneyder siirtyy ensi kaudeksi Moto2-luokkaan ja ranskalaisen Herve Poncharalin kipparoimaan Tech 3-tiimiin. Tech 3 julkisti Bendsneyderin sopimuksen Silverstonen Moto3-kisan alla. – Voin ylpeänä ilmoittaa nuoren hollantilaiskuljettajan Bo …

Lue lisää »

Oliveira on toipunut rajusta kaadosta täyteen iskuun

Moto2-luokan MM-pisteissä 11 kisan jälkeen neljäntenä oleva Red Bull KTM Ajo-tiimin Miguel Oliveira on toipunut täyteen iskuun Itävallan GP:n rajun kaatumisen jäljiltä. Oliveira lähtee hakemaan kovalla motivaatiolla revanssia tulevana viikonvaihteena Silverstonen radalla ajettavassa Britannian GP:ssä. – Olen vakuuttunut siitä, että pystymme tekemään parempaa työtä ja olen erittäin motivoinut Itävallan kaadon …

Lue lisää »

Kallion kanssa Moto2-tittelistä kapinoineen Rabatin mestaruuspyörä varastettiin!

Mika Kallio kävi kaudella 2014 ikimuistoisen taistelun Moto2-luokan maailmanmestaruudesta silloisen Marc VDS-tiimikaverinsa Tito Rabatin kanssa. Tuo kapina päättyi Rabatin eduksi, mutta nyt kyseinen Kalex-mestaruuspyörä on päätynyt vuorostaan pitkäkyntisten matkaan. Numerolla 53 varustettu pyörä oli varastetty belgialaistiimi Marc VDS:n Gosseliesissä sijaitsevasta päämajasta varhain keskiviikon vastaisena yönä. Pitkäkyntiset olivat tiettävästi tienneet tarkoin, …

Lue lisää »

Suomalaistallin kuljettajat kokivat kovia KTM:n kotikisassa

KTM:n kotikilpailu Itävallan Spielbergissä sujui mollivoittoisesti suomalaistalli Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tehdastiimeiltä. Neljästä kuljettajasta vain yksi, eli Moto2-luokassa seitsemänneksi sijoittunut Brad Binder ajoi ruutulipulle asti. Motokolmosissa Ajon tiimin molemmat kuljettajat, Bo Bendsneyder ja Niccolo Antonelli kaatuivat miltei peräjälkeen, kun matkaa maaliin oli vajaat yhdeksän kierrosta. Motokakkosissa Miguel Oliveira puolestaan koki …

Lue lisää »

Suomalaistallin Moto2-ässä säväytti sähäkässä sprinttikisassa

Suomalaistalli Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tiimin vahva meno jatkuu Moto2-luokassa. Miguel Oliveira poimi talteen kauden viidennen podiumsijoituksensa Tshekin GP:ssä. Motokakkosten 20 kierroksen kisasta oli takana vasta kahdeksan, kun sade kasteli Brnon radan. Kuljettajat komennettiin punaisin lipuin takaisin ratavarikolle ja uusintastartti typistyi vain kuuden kierroksen mittaiseksi sprinttikisaksi. Tynkäkapinasta muodostui kokeneen Thomas …

Lue lisää »

Upeita suomalaisuutisia: Ajo Motorsport jatkaa kaudet 2018 ja 2019 KTM:n Moto2-luokan tehdastiiminä

Ajo Motorsportin omistaja ja tallipäällikkö Aki Ajo on solminut merkittävän sopimuksen Tshekin GP:n yhteydessä Brnossa. Tänään vahvistettiin, että Red Bull KTM Ajo jatkaa kaudet 2018 ja 2019 KTM:n Moto2-luokan tehdastiiminä. KTM:n tuli mukaan Moto2-luokkaan täksi kaudeksi ja Ajon kipparoima Red Bull KTM-tiimi on jo ehtinyt ylittää kaikki odotukset myös menestyksen …

Lue lisää »

Video: Ajon tiimistä löytyy myös tuleva tohtori!

Aki Ajon johtaman Moto2-luokan Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin portugalilaiskuljettaja Miguel Oliveira on melkoinen monilahjakkuus – hän ajaa kauden puolivälissä MM-pisteissä kolmantena opiskellen siinä sivussa myös hammaslääketiedettä! Eteläafrikkalainen tiimikaveri Brad Binder käväisi tohtori Oliveiran vastaanotolla sopivasti ennen ensi viikonvaihteena Brnossa ajettavaa Tshekin GP:tä. Ja tältä touhu näytti:  

Lue lisää »

Tässä ovat Ajon tiimin kauden 2018 Moto2-kuljettajat

MotoGP-sarja on parhaillaan kesätauolla, mutta kulisseissa ja erityisesti Moto2-luokan siirtomarkkinoilla käy kova kuhina. Tallipäällikkö Aki Ajo voi seurata näiden neuvottelujen etenemistä tavoilleen uskollisesti tyynen rauhallisena, sillä hänen johtamallaan Red Bull KTM Ajo-tehdastiimillä tilanne on ollut tältäkin osin jo hyvissä ajoin hallussa. Asiaa ei ole vielä virallisesti vahvistettu, mutta käytännössä kuvio …

Lue lisää »

Aki Ajolla lähes unelmastartti kesälomille

Tallipäällikkö Aki Ajo voi kirmata hymyssäsuin ja huojentuneena MotoGP-sarjan kuukauden mittaiselle kesätauolle. Läheltä, todella piti, että Red Bull KTM Ajo-tehdastiimi olisi saavuttanut Saksan Sachsenringillä historiansa ensimmäisen Moto2-voiton Miguel Oliveiran ajamana. Se jäi enää vain 66 tuhannesosan päähän. Kisa oli puhtaasti kahden miehen kauppa, eli ensi kaudella MotoGP-luokkaan siirtyvän MM-kärki Franco …

Lue lisää »

MotoGP-sopimus ja voitto! – Rossin suojatilla unelmapäivä Assenissa

Valentino Rossin suojatteihin lukeutuva Franco Morbidelli vietti sunnuntaina Assenissa todellista unelmapäivää yhdessä mentorinsa kanssa. Morbidelli solmi aamupäivällä 2+1 vuoden sopimuksen MotoGP-luokkaan nykyisen Marc VDS-tiiminsä kanssa ja iltapäivällä hän vankisti voitolla motokakkosten MM-johtoaan. Morbidellin sopimus oli odotettu Hondalla kuninkuusluokassa jatkavan belgialaistiimin kanssa. Sopimus kattaa vuodet 2018-2019 ja edelleen option kaudesta 2020. …

Lue lisää »

Video: Aki Ajon tiimit urakoivat Barcelonan helteisissä testeissä

Aki Ajon johtamat Moto2- ja Moto3-luokan Red Bull KTM Ajo-tehdastiimit ovat ajaneet kahden päivän mittaisen tiiviin testijakson Katalonian GP:n näyttämöllä Barcelonassa. Moto2-luokan kuljettajat Miguel Oliveira ja Brad Binder, sekä Moto3-luokan kuskit Niccolo Antonelli ja Bo Bendsneyder kiersivät Montmelon kuumaa rataa tiistaina ja keskiviikkona. Molemmet tiimit pääsivät testaamaan paljon erilaisia säätöjä …

Lue lisää »

Aki Ajo: ”Olipahan olosuhteet!”

Aki Ajon kipparoima Moto2-luokan Red Bull KTM Ajo-tehdastiimi hoiti helteisen Barcelonan haastavat olosuhteet mallikkaasti, vaikka Katalonian osakilpailun podiumsijoitus jäikin uransa 100. GP:n ajaneelta Miguel Oliveiralta vain vajaan sekunnin päähän. Tiimikaveri Brad Binder puolestaan jatkoi sisukasta taistelua kipeästä kädestä huolimatta päätyen sijalle 18. Montmelon radan lämpötila liikkui kisan aikana 50 asteessa, …

Lue lisää »

Ajon tiimin Oliveiralle 100 GP:tä täyteen Kataloniassa

Moto2-luokan Red Bull KTM Ajo-tehdastiimissä kilpaileva portugalilainen Miguel Oliveira saavuttaa urallaan yhden merkittävän virstanpylvään tulevana sunnuntaina Montmelon radalla Barcelonassa. MM-pisteissä neljäntenä olevalle Oliveiralle tulee tuolloin 100 GP:tä täyteen Katalonian kisan merkeissä. Portugalilaiskuljettajista eniten MotoGP-sarjan kisoja ajanut Oliveira on saavuttanut 99:ssä GP:ssä kuusi voittoa ja yhdeksän muuta podiumsijoitusta. Suomalaistalli Ajo Motorsportiin …

Lue lisää »

Tallipomo Ajo: ”Voittajafiilis!”

Tallipäällikkönä käytännössä kaiken mahdollisen kokenut ja tunteet taitavasti piilossa pitävä Aki Ajo on harvemmin iloinnut kuljettajiensa yltämisestä kympin sakkiin yhtä paljon, mitä Mugellossa ajetussa Italian GP:ssä nähtiin. Ilakointi oli kuitenkin täysin perusteltua Toscanassa. Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin Miguel Oliveira ajoi Moto2-luokan kisassa viidenneksi ja paluun kolmen GP:n mittaisen toipilasjakson jälkeen …

Lue lisää »

Suomalaistallin Moto2-kuskit kympin sakissa Mugellossa – Pasini palasi voittajaksi

Aki Ajon johtaman Red Bull KTM-tehdastiimin Miguel Oliveira ja Brad Binder puristivat molemmat kympin sakkiin Mugellon radalla Italiassa ajetussa Moto2-luokan kauden kuudennssa MM-osakilpailussa. Oliveira tervehti ruutulippua viidentenä ja Binder kymmenentenä, mikä merkitsi hänellä miltei voittoa edelleen kipeällä vasemmalla kädellä taisteltuna. Motokakkosten ehdottomasti suurimmaksi sankariksi sankan kotiyleisön edessä nousi kuitenkin konkari …

Lue lisää »