Etusivu / Moto2 / Joko nyt Ajon ässä? – ”Olemme olleet viiden kisan ajan valmiita voittoon”
Miguel Oliveira. Kuva: Red Bull KTM Ajo

Joko nyt Ajon ässä? – ”Olemme olleet viiden kisan ajan valmiita voittoon”

Suomalaistalli Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tiimit eivät ole yltäneet tämän kauden 12 ensimmäisessä MM-osakilpailussa vielä voittoihin. Tulevana sunnuntaina toiveet ovat kuitenkin taas korkealla. Ja ne toiveet asetetaan ensisijaisesti Miguel Oliveiran harteille.

Pisteissä neljäntenä oleva Oliveira on jo ehtinyt takoa tukun kovia sijoituksia, mutta KTM:n upeasti edenneen Moto2-projektin neitseellinen ykkössija on aika-ajoja lukuun ottamatta yhä antanut odottaa itseään.

Marco Simoncellin nimeä kantava Misanon rata voi muuttaa kaiken. KTM on valmis tekemään historiaa Riminin upeissa maisemissa kaiken mennessä nappiin.

– Minusta olemme olleet viimeisten viiden kisan ajan valmiita voittoon. Lisäksi pidän radasta, olen ajanut sillä aina hyvin ja se istuu tyyliini, Oliveira vahvistaa.

Oliveira ei kuitenkaan halua puhua suureen ääneen voitoista. Se ei ole hänen tyylilleen ominaista. Oliveira tunnetaan maltillisena ja määrätietoisena työntekijänä, kuten hänen koko tiiminsäkin.

– Odotan todella innolla paluuta pyörän selkään ja sijoittumista viiden parhaan joukkoon, Oliveira alleviivaa koko kauden vallinnutta tavoiteasetelmaa.

Katso myös

Aki Ajo kylmän rauhallisena aika-ajon jälkeen: ”Teemme aina töitä nimenomaan kisaa varten”

Aki Ajon kipparoiman Moto2-luokan Red Bull KTM Ajo-tiimin kuljettajat Miguel Oliveira ja Brad Binder ovat …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *