Etusivu / Muut uutiset / Tiimipomo Vesa Kallio mestaruussaumoista: ”Kaikki on mahdollista”
Numero 1 kertoo kaiken Kallio Racingin saumattomasta yhteistyöstä. Kuva: Kenneth Lambrecht

Tiimipomo Vesa Kallio mestaruussaumoista: ”Kaikki on mahdollista”

Vesa Kallion johtama Kallio Racing veti täydellisen viikonvaihteen Motorland Aragon-radalla Espanjassa, kun Sandro Cortese pauhasi paalupaikalta Supersport-luokan kauden kolmannen osakilpailun komeaan voittoon. Kokenut Kallio ei puhu tyylilleen uskollisesti suureen ääneen mestaruussaumoista, mutta rivien välistä on luettavissa paljon.

Cortese nousi voitollaan sarjassa toiseksi ja enää neljän pisteen päähän niin ikään Yamahalla ajavasta hallitsevasta mestarista Lucas Mahiasista.

– Kaikki on mahdollista. Olemme nyt siellä, minne kuulummekin, Kallio vastasi median uteluihin mahdollisuudesta maailmanmestaruuteen.

Cortese lähti Australian ja Thaimaan kisojen jälkeen sarjan neljänneltä sijalta hänelle tuntuvasti tutumpaan Aragoniin. Cortese antoi ymmärtää jo ennen kisaviikonvaihdetta, että hän omaa Espanjassa täydet saumat mihin vain.

– Kaksi ensimmäistä kisaa eivät sujuneet vielä täydellisesti. Tiesimme kuitenkin, että meillä on mahdollista parantaa monella osa-alueella. Pystymme parempaan, kun Sandrolla on enemmän luottamusta ja kierroksia meidän Yamaha-pyörällämme.

Pyörällä, jonka voimanlähteen viimeistely on sekin Kallion vauhdikkaan perheen viimeisen päälle laadukasta työtä.

– Isäni (Hannu) tekee suurimman osan moottoreistamme, Vesa Kallio vahvistaa.

Kallio korostaa, että kaiken on onnistuttava nappiin taisteltaessa voitosta äärimmäisen tasaisessa ja tasokkaassa Supersport-luokassa.

– Teimme parannuksia pyöräämme Buriramissa (Thaimaan kisaviikonloppu). Kaiken on toimittava täydellisesti voittaaksemme ja kaikki on mahdollista hyvän kuljettajan kanssa. Haluamme olla aina podiumilla ja uskon, että Sandrolla on siihen mahdollisuudet kaikissa kilpailuissa, myös MotoGP-sarjaa ja Moto2-luokkaa kohtaan kiinnostuksensa ilmaissut Kallio viittaa samalla jo ensi viikonvaihteena ajettavaan Assenin kisaan.

* LUE LISÄÄ AIHEESTA:
Kallio Racingille upea MM-osakilpailuvoitto Cortesen ajamana – Tuuli kahdeksas

Katso myös

Vesa Kallio: ”Oli loisto viikonloppu!”

Motorland Aragonin-radalla Espanjassa ajettu Supersport-luokan kauden kolmas MM-osakilpailuviikonvaihde tapaili Vesa Kallion johtamalta suomalaistalli Kallio Racingilta …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *