Etusivu / MotoGP / Upeaa MotoGP-vuotta seuraa superkausi – Capirossi kurkisti kristallipalloon
Loris Capirossille tarjoutui viime vuonna maistiaiset myös KTM:n MotoGP-luokan pyörästä. KTM:n kisakuski Pol Espargaro ja tiimipäällikkö Mike Leitner olivat hengessä mukana. Kuva: Motogp.com

Upeaa MotoGP-vuotta seuraa superkausi – Capirossi kurkisti kristallipalloon

Kuninkuusluokassa ajettiin viime vuonna yksi sen pitkän historian upeimmista kausista. GP-kekkereissä kaiken nähnyt ja kokenut Loris Capirossi on kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että parempaa on vielä luvassa. Hyvä näin.

Capirossi on kurkistanut La Gazzetta dello Sportissa kuuluisaan kristallipalloon ja nähnyt hienoja asioita kauden 2018 osalta.

– Tästä tulee superkausi. Uskon, että Ducati on entistä vahvempi ja Lorenzo (Jorge) sillä kilpailukyisempi. Ja sitten on tietysti aina Valentino (Rossi). Hän on taistelija, hän on 39-vuotias, mutta hänellä on yhä paljon intohimoa, Capirossi pudottelee päällimmäiset.

Marc Marquez voitti viime vuonna Hondalla maailmanmestaruuden, mutta hopeaa kuitanneen Andrea Dovizioson nimi oli kenties vieläkin useamman huulilla.

– Dovizioso teki MM-sarjasta mahtavan. Hän oli todella hyvä. Tiimikaveri Lorenzon pitää osoittaa tällä kaudella olevansa yhtä kilpailukykyinen. Kukaan ei kyseenalaista Lorenzon lahjakkuutta, Capirossi muotoilee.

Rossin karisma, ainakaan sitä ei kenenkään ole helppoa MotoGP:ssä korvata.

Sen sijaan Rossin ei tarvitse Capirossin mukaan osoittaa kenellekään enää mitään. Homma toimii, kunhan Yamaha pelittää viime kautta paremmin.

– Valentinolla oli viime kaudella myös huonoa tuuria matkassa loukkaantumisten osalta, mutta me kaikki tiedämme, että hän on edelleen huippunopea. Ei ole koskaan helppoa taistella 15-16 vuotta nuorempia kuljettajia vastaan, mutta hän haluaa tehdä sen edelleen. Toivottavasti uusi Yamaha on nyt sellainen, että Vale pääsee iskemään sillä välittömästi alkukaudella.

Rossin uran jatkon osalta odotellaan virallista vahvistusta keväällä. Capirossi ei halua tässä vaiheessa vielä edes ajatella Rossin uran jälkeistä aikaa MotoGP:ssä.

– Rossin seuraajaa on vielä aivan liian aikaista ajatella. Onhan siellä toki Morbidelli (Franco) ja pari muutakin, mutta Rossin karisma, ainakaan sitä ei kenenkään ole helppoa MotoGP:ssä korvata.

Katso myös

Mika Kallio polvileikkaukseen Suomeen – kolme nivelsidettä on poikki

KTM:n MotoGP-luokan testikuljettaja Mika Kallio kaatui perjantaina Saksan MM-osakilpailun harjoituksissa ja loukkasi polvensa niin pahasti, …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *