Etusivu / MotoGP / Dovizioso jatkaa Ducatilla – palkka kolminkertaistuu
Andrea Dovizioso. Kuva: Ducati Corse

Dovizioso jatkaa Ducatilla – palkka kolminkertaistuu

MotoGP-kauden upealla voitolla Qatarissa korkanneen Andrea Dovizioson vuodet 2019 ja 2020 kattavaa jatkosopimusta Ducatin kanssa voidaan pitää käytännössä selviönä. Dovizioso saa sen, minkä ansaitsee ja haluaa: Ducati on valmis kolminkertaistamaan timanttinsa palkan.

Dovizioson peruspalkka on tällä kaudella kaksi miljoonaa euroa. Iso kasa kahisevaa, mutta aivan liian vähän hänen tasoiselleen kuljettajalle, joka saavutti viime vuonna MM-hopeaa ja joka taistelee tällä kaudella maailmanmestaruudesta.

Dovizioso käynnisti Qatarin aikoihin neuvottelut Hondan sekä Suzukin kanssa ja Ducatin oli vastattava siihen nopeasti. Viimeisten sisäpiiritietojen mukaan odotettu vastaus tulee tuon tarjouksen muodossa tässä: Dovin palkka siis kolminkertaistuu, eli hän ansaitsisi kuusi miljoonaa euroa kaudesta.

Parempaa tarjousta ei ole luvassa Hondalta, eikä varsinkaan Suzukilta, joten jo kuudetta kautta Ducatilla kilpailevan Dovizioson on helppo tehdä ratkaisunsa. ”DesmoDovi” viihtyy nykyisen työnantajan palveluksessa ja Desmosedici tottelee häntä paremmin, kuin ketään muuta.

Ducati on toitottanut alkuvuodesta lähtien sitä, että se haluaa solmia jatkodiilin myös Jorge Lorenzon kanssa. Puheissa on ollut mukana myös tuhdisti taktiikkaa, jolla Lorenzoa on totuteltu siihen ajatukseen, että hän joutuu tinkimään todellakin tuntuvasti nykyisestä palkastaan.

Lorenzo kuittaa nykyisen sopimuksen nojalla 12 miljoonaa euroa kaudesta. Mikäli Lorenzo haluaa jatkaa Ducatilla, niin hän joutuisi tyytymään enää noin kolmen miljoonan kausiliksaan. Se olisi vähemmän, mitä kolminkertainen mestari on koskaan kuitannut kuninkuusluokan urallaan.

Ducatilla on kuitenkin tältä osin valttikortit käsissään. Ducatin Pramac-tiimissä kilpaileva Danilo Petrucci on osoittanut olevansa vähintäänkin yhtä nopea kuin Lorenzo, jonka käteen italialaispyörä ei tahdo istua sitten millään. Lisäksi Petrucci todellakin janoaa paikkaa tehdastallista ja hänelle riittää vähemmänkin kuin kolme miljoonaa euroa kaudesta.

Minne Lorenzo sitten lähtisi, jos ura ei jatku Ducatilla? Yksi vaihtoehto on Suzuki, joka on jo lähestynyt Mallorcan miestä. Suzukilta olisi luvassa kolme miljoonaa kaudesta, mutta ei yhtään sen enempää.

Katso myös

Mika Kallio polvileikkaukseen Suomeen – kolme nivelsidettä on poikki

KTM:n MotoGP-luokan testikuljettaja Mika Kallio kaatui perjantaina Saksan MM-osakilpailun harjoituksissa ja loukkasi polvensa niin pahasti, …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *