Etusivu / Muut uutiset / Valtonen ja Nässi SM-voittoihin Kemorassa
Kuva: Juha Harju

Valtonen ja Nässi SM-voittoihin Kemorassa

Aki Valkila piti Superstock 600-luokan kärkipaikkaa hallussaan tämän päivän SM-lähdön alussa. Kun kilpailua oli ajettu sen puoliväliin saakka, oli Felix Nässi hivuttautunut Valkilan kantaan ja saman tien ohi.

Felix Nässi kommentoi kilpailuaan seuraavasti:

– Tiesin jo eilisten harjoitusten jälkeen, että minulla on hyvät mahdollisuudet voittoon. Lähtöni ei ollut ihan hyvä, mutta perusvauhtini on nyt sellainen, etten joutunut mitenkään riskeeraamaan. Kun sain Akin kiinni huomasin, että hänen takarenkaansa luisti pahasti varsinkin oikealle kääntyvissä mutkissa. Sitten ei tarvinnut kuin päättää missä ja milloin teen ohituksen.

Superbiken lähdössä nähtiin alkukierroksilla tosi tiukkaa kamppailua Ville Valtosen ja Toni Torpakon välillä. Taistelu päättyi kuitenkin Torpakon kaatumiseen, jonka jälkeen Valtonen sai ajaa melko helppoon voittoon.

Ville Valtonen kertoili kisan jälkeen:

– No Tonin kaaduttua sai ajella melko rauhassa.

Valtonen kertoi, että tämä lienee ainoa SM kisansa tänä vuonna:

– Kyllä mielelläni ajaisin koko sarjan, mutta kisat menevät niin pahasti päällekkäin Saksan IDM-sarjan kisojen kanssa, etten taida loppuihin kisoihin päästä. Päätöksestään pitää IDM pääsarjanaan Valtonen totesi:

– Sarja on niin kerta kaikkiaan hieno ja kiva, että sitä ajan vain ja yksiomaan urheilullisista syistä. Nyt kun sääntöjä vielä korjailtiin siten, että tällaisella pikkutiimilläkin on siellä mahdollisuuksia pärjätäkin, niin kyllä siellä on kiva ajaa.

Superbike:
1. Ville Valtonen
2. Jani Rättö
3. Markus Veistola

Superstock 600:
1. Felix Nässi
2. Aki Valkila
3. Marko Vuorio

Lauantain tulokset luokittain.
Teksti: Suomen Road Race Ajajat ry

Katso myös

Peetu Paavilainen liikenneonnettomuudessa – nilkka murtui

Peetu Paavilainen joutui liikenneonnettomuuteen viikonloppuna ja mursi rytäkässä nilkkansa. Red Bull MotoGP Rookies Cupin kuljettaja …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *