Etusivu / Muut uutiset / Peetu Paavilainen upeasti viidenneksi nopein aika-ajoissa – penalti ei pahemmin paina nuorukaisen mieltä Saksassa
Peetu Paavilainen. Kuva: Paavilaisen tiedotus

Peetu Paavilainen upeasti viidenneksi nopein aika-ajoissa – penalti ei pahemmin paina nuorukaisen mieltä Saksassa

Peetu Paavilainen oli hyvässä vauhdissa Red Bull MotoGP Rookies Cupin aika-ajoissa Saksan Sachsenringin radalla. Paavilainen oli aika-ajossa viidenneksi nopein 0,5 sekuntia eroa kärkeen.

Lähtöruutu on ensimmäisessä kilpailussa lähtöruuturangaistuksen myötä kuitenkin vasta 11.

– Sain kuuden ruudun rangaistuksen, kun harjoituksissa teknisen vian vuoksi minulle näytettiin musta-oranssia lippua ja ajoin kierroksen loppuun varikolle vaikka olisi pitänyt pysähtyä heti. Aika kova rangaistus on, mutta säännöt ovat yksiselitteiset ja tällä mennään, Paavilainen kertoo tiedotteessaan.

– Vaikka ensimmäisen harjoituksen ajoin oman pyöräni rikkoonnuttua varapyörällä saimme kisapyörän säädöt kohtuulliselle tasolle toisen treeniin aikana ja aika-ajoon vielä vähän parannettua. Sain heti alkuun muutaman hyvän kierroksen kun lähdin taktisesti aika-ajosettiin vasta muiden perään. Hyvillä mielillä lähdetään kisaan, vaikka muutama ruutu tulikin penaltia. Isketään alussa kärkiryhmään kiinni ja pyritään taistelemaan podium paikasta, Paavilainen jatkaa.

Kilpailut lauantaina 17.30 ja sunnuntaina 16.30 suomen aikaa.

Kilpailuja voi seurata suorana täältä.

Teksti ja kuva: Peetu Paavilaisen tiedotus

Red Bull MotoGP Rookies Cup

Katso myös

GPuutiset kysyi, KymiRing vastasi

GPuutiset esitti kysymyksen ”Miten menee, KymiRing?” ja KymiRing vastasi kuin tilauksesta radan rakennustöiden osalta tiedotteellaan. …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *