Etusivu / Muut uutiset / Peetu Paavilainen haastajana Itävallan kisaan
Peetu Paavilainen (22). Kuva: Red Bull MotoGP Rookies Cup

Peetu Paavilainen haastajana Itävallan kisaan

Peetu Paavilainen lähtee haastajana Itävallan MotoGP Red Bull Rookies Cupin kilpailuun.

Paavilaiselle Red Bull Ringin rata on uusi, koska viime kaudella hän oli loukkaantuneena tämän kilpailun.

RBRC:n kovatasoisessa kansainvälisessä joukossa ajaa 25 kuljettajaa 15 eri maasta. Luokka on todellinen näyteikkuna Moto3-luokan MM-sarjaan ja useat maailmanmestareita on noussut korkeimmalle sarjatasolle juuri tästä sarjasta.

Paavilainen on tällä kaudella ajanut tasaisesti pisteille, mutta muutamat epäonniset keskeytykset ovat pudottaneet hänet sarjan yhteispisteissä sijalle 14.

– Tässä on ollut parit hyvät kisat Espanjassa ja Suomessa viimeisten RBRC kilpailujen jälkeen ja kilpailuvauhtini on ollut kohdallaan, joten uskon mahdollisuuksiini hyville sijoituksille kisassa. Rookies Cup on tänä vuonna erittäin kovatasoinen ja on tärkeää, että on vauhdissa heti ensimmäisistä harjoituksista lähtien, joten täysillä on lähdettävä heti, vaikka rata ei olekaan entuudestaan tuttu, Paavilainen kertoo ajatuksiaan viikonlopun kilpailuihin.

Kilpailuja voi seurata suorana osoitteesta www.redbull.tv .

Kilpailut ajetaan lauantaina 17.20 ja sunnuntaina 16.20.

Teksti: Peetu Paavilaisen tiedotus

Katso myös

Sade keskeytti Superbike-lähdön – Pekkanen voitti Superstock 600-luokan kisan

Tänä viikonloppuna ajetaan Alastaron moottoriradalla Road Racingin Suomen mestaruuspisteistä. Tämän päivän SM-luokista Superstock 600-luokka pääsi …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *