Etusivu / Muut uutiset / Paavilainen taistelee käsi vahvasti teipattuna Valenciassa
Peetu Paavilainen. Kuva: H43

Paavilainen taistelee käsi vahvasti teipattuna Valenciassa

Peetu Paavilaisen kilpailukausi jatkuu Espanjan Valenciassa ajettavalla European Talent Cupin kilpailulla.

Kyseessä on sarjan toinen osakilpailu. Ensimmäisessä osakilpailussa Portugalin Estorilissa Paavilainen sijoittui toisessa lähdössä kuudenneksi ja kaatui harmittavasti ensimmäisen lähdön kärjen tuntumasta.

Paavilaisen valmistautuminen kilpailuun on ollut hieman haasteellista, kun kolme viikkoa sitten Red Bull Rookies Cupin testeissä nuorukaiselta murtui peukalo kovavauhtisessa kolarissa.

– Sain kipsin kädestä pois maanantaina ja käsi on vahvasti teipattuna. Ei se paljon ajoa haittaa, vähän jarruissa muistuttaa, mutta vapaat harjoitukset on mennyt ihan odotusten mukaisesti, kertoo Paavilainen odottavaisena kuulumisia Valencian varikolta.

European Talent Cup on osoittautunut tälläkin kaudella erittäin suosituksi ja tasokkaaksi kilpaluokaksi, jossa Euroopan parhaat juniorikuljettajat ottavat mittaa toisistaan ammattitiimien kalustolla. Valencian kilpailuun on ilmoittautunut yli viisikymmentä kuljettajaa.

Lauantaina ajetaan aika-ajot alkaen 10.35 sekä 15.15. Sunnuntaina kilpailut ajetaan aikataulun mukaisesti 13.00 sekä 16.00 Suomen aikaa.

Kilpailujen video- ja livetiming-linkit, sekä lisätietoja löytyy FIM-CEV sivuilta.

Peetu Paavilainen. Kuva: H43

Teksti: Peetu Paavilaisen tiedotus

Katso myös

GPuutiset kysyi, KymiRing vastasi

GPuutiset esitti kysymyksen ”Miten menee, KymiRing?” ja KymiRing vastasi kuin tilauksesta radan rakennustöiden osalta tiedotteellaan. …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *