Etusivu / Muut uutiset / Jenny Ruokolainen ja 108 muuta – Red Bull MotoGP Rookies Cupin karsintoihin kuljettajia 31 eri maasta
Kuva: GEPA pictures

Jenny Ruokolainen ja 108 muuta – Red Bull MotoGP Rookies Cupin karsintoihin kuljettajia 31 eri maasta

MotoGP-sarjan yhteydessä ajettavan Red Bull Rookies Cupin kauden 2018 karsinta- ja valintatilaisuus järjestetään 16.-19. lokakuuta Almerian radalla Espanjassa. Suomalaiskuljettaja Jenny Ruokolaisen, 15, lisäksi tunnetusti äärimmäisen tiheää valintaseulaa pyrkii läpäisemään 108 muuta kuljettajaa.

Almerian valintaleirille on kutsuttu talentteja 31 eri maasta. Ruokolainen on leirin ainoa suomalaiskuljettaja.

Koko 109 kuljettajan kaarti pyrki ensin vakuuttamaan valitsijoita tiistaina ja keskiviikkona radalla, sekä edelleen henkilökohtaisissa haastattelutilaisuuksissa.

Ensimmäinen karsinta tehdään keskiviikon jälkeen ja torstaina rataa kiertää pienempi määrä kuljettajia, joista näillä näkymin kymmenen lunastaa paikan ensi kauden sarjaan.

Red Bull MotoGP Rookies Cupissa ajoi päättyneellä kaudella 25 kuljettajaa, joista reilut toistakymmentä jatkaa myös ensi vuonna. Heidän joukossaan on myös Peetu Paavilainen.

Cupin tämän kauden mestariksi kruunattiin japanilainen Kazuki Masaki. Paavilainen ylsi loukkaantumisista huolimatta rookie-kaudellaan pisteissä sijalle 20.

KTM:n Moto3-luokan pyörillä nykyisin ajettavasta Rookies Cupista on jalostunut vuosien saatossa monia kovia nimiä MotoGP-sarjaan, kuten suomalaistalli Ajo Motorsportin riveistä aiemmin tutut ranskalainen Johann Zarco, tshekki Karel Hanika ja hollantilainen Bo Bendsneyder.

Zarco saavutti Rookies Cupin mestaruuden sen ensimmäisellä kaudella vuonna 2007. Hanikasta kruunattiin mestari vuonna 2013 ja Bendsneyderista 2015.

Motegin radalle Japaniin ensi sunnuntaina Moto3:n maailmanmestaruuden katkolle vievä espanjalainen Leopard Racingin Joan Mir on hänkin kilpaillut aikoinaan Rookies Cupissa.

* Almerian valintaleirille kutsutut kuljettajat:
Petr Akimov (Russia)
Adael Alarcon (Guatemala)
Pasquale Alfano (Italy)
Joaquin Allivellatore (Argentina)
Tomás Alonso (Portugal)
Victor Alonso Rodilla (Spain)
Kaywan Alves Freira Da Costa (Brazil)
Davide Baldini (Italy)
Luca Balona (South Africa)
Barry Baltus (Belgium)
Elia Bartolini (Italy)
Joshua Bauer (Germany)
Till Benedikt Belczykowski (Germany)
Matteo Bertelle (Italy)
Ruben Bijman (Netherlands)
Jackson Blackmon (United States)
Daniel Blin (Poland)
Daan Alexander Booij (Netherlands)
Thomas Brianti (Italy)
Guilherme Brito (Brazil)
Jeffrey Buis (Netherlands)
Javier Castro (Guatemala)
Luca Correia Coccioni (South Africa)
Max Cook (Britain)
Nicolas Czyba (Germany)
Nicholas D’addorio Spinelli (Italy)
Gabriel Da Silva (United States)
Liam Dafors (Sweden)
Jamie Davis (Britain)
Luca De Vleeschauwer (Belgium)
Alvaro Diaz Cebrian (Spain)
Rick Dunnik (Netherlands)
Jason Philippe Dupasquier (Switzerland)
Pablo Echeverry (Colombia)
Toni Erhard (Germany)
Guillem Erill Trallero (Spain)
Alex Escrig Reche (Spain)
Vincent Falcone (France)
Ned Faulkhead (Australia)
Raffaele Fusco (Italy)
Aaron Garcia (Spain)
Dirk Geiger (Germany)
Julian Giral (Spain)
Mauro Gonzalez Rojas (Spain)
Diego Goretti (Italy)
Matthieu Gregorio (France)
Marco Gronmayer (Austria)
Izan Guevara Bonnin (Spain)
Aaron Gunawardena (Sri Lanka)
Jaden Gunawardena (Sri Lanka)
Brian David Hart (Britain)
Jack Hart (Britain)
Jake Hayes (Canada)
Freddie Heinrich (Germany)
Nicolas Hernandez (Colombia)
Ferran Hernandez Moyano (Spain)
Adrian Huertas Del Olmo (Spain)
Iñigo Iglesias Bravo (Spain)
Dino Iozzo (South Africa)
Simon Jespersen (Denmark)
Damian Jigalov (United States)
Guillaume Jucha (France)
Joel Kelso (Australia)
Brenden Ketelsen (United States)
Toby Khamsouk (Laos)
Oliver König (Czech Republic)
David Kubáň (Czech Republic)
Jake LeClair (Canada)
Aidan Liebenberg (South Africa)
Artem Maraev (Russia)
Nikols Marfurt (Italy)
Alex Millan Gomez (Spain)
István Molnár (Hungary)
Stefano Nepa (Italy)
Jack Nixon (Britain)
Oscar Nuñez Roldán (Spain)
Scott Ogden (Britain)
Leon Orgis (Germany)
Dion Otten (Netherlands)
Ricardo Otto (South Africa)
Xavier Paradis (Canada)
Miguel Parra Martínez (Spain)
Matteo Patacca (Italy)
Lewis Paterson (Britain)
Ionnis-Konstantinos Peristeras (Greece)
Bartholomé Perrin (France)
Wildan Putra (Indonesia)
Paul Robert (France)
Nil Roig (Spain)
Clément Rougé (France)
Jenny Ruokolainen (Finland)
David Salvador Gómez (Spain)
Patrick Santos Costa (Portugal)
Galip Satici (Netherlands)
Aaron Schaefer (Germany)
Max Schmidt (Germany)
Fenton Seabright (Britain)
Max Smith (South Africa)
Bahattin Sofuoğlu (Turkey)
Leonardo Taccini (Italy)
Carlos Tatay (Spain)
Carlos Torrecilla Urban (Spain)
Lennart Ulbel (Austria)
Taric Van Der Merwe (South Africa)
Billy Van Eerde (Australia)
Israel Vanlalhruaizela (India)
Colin Velthuizen (Netherlands)
Tristan Walch (Austria)
Micky Winkler (Germany)

Katso myös

Maailmanmestari Kirsi Kainulainen Eeki Kuparisen tallikaveriksi CEV-sarjan Jerezin osakilpailuun

Kirsi Kainulainen liittyy Motomarket Racingin vahvuuteen ja osallistuu yhdessä Eeki Kuparisen kanssa Espanjassa ajettavan CEV-sarjan …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *