Etusivu / Muut uutiset / IS: KymiRingin MotoGP-hanke on toteutumassa
Kuva: Arkkitehdit Sankari OY

IS: KymiRingin MotoGP-hanke on toteutumassa

KymiRingin MotoGP-hanke on sittenkin toteutumassa aikataulussaan, kirjoittaa Iltasanomien toimittaja Marko Lempinen Kommentissaan. Lempinen perustaa tietonsa päättäjätason sisäpiirilähteeseen.

– Uskomatonta kyllä, KymiRingin moottoriurheilukeskus saattaa sittenkin toteutua suunnitellusti. Siinä laajuudessa, että ratamoottoripyöräilyn MotoGP-luokan MM-osakilpailut pystyttäisiin kaasuttelemaan Iitin Tillolassa jo kesällä 2019, Lempinen kirjoittaa.

IS:n tietojen mukaan kulisseissa olisi tapahtunut yllätyskäänne alkuvuodesta.

Tilanne oli tiettävästi vielä vuodenvaihteessa vaikuttanut toivottomalta, kun koko hanke uhkasi kaatua pulaan yksityisrahoituksesta.

Yksityisrahaa puuttuisi tosin vieläkin 7 miljoonaa euroa, jotta KymiRingin moottoriurheilukeskuksen ensimmäisen vaiheen budjetti, eli noin 25 miljoonaa euroa saadaan kokoon.

Valtio on myöntänyt Kymi Ringille noin 7 miljoonan euron avustuksen. Siitä toukokuussa 2017 myönnetty 3,5 miljoonan euron lisäavustus tulee maksuun vasta omarahoitusosuuden toteutuessa.

* IS:n juttu kokonaisuudessaan täältä.

Katso myös

Kallio Racingilla kohtalainen viikonloppu Thaimaassa

Supersportin MM-kauden toinen osakilpailu ajettiin tänään Buriramin radalla Thaimaassa. Kallio Racingin tiimi ei tällä kertaa …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *