Etusivu / MotoGP / Rossi tarkentaa: ”Päätös uran jatkosta tehdään kauden 2018 ensimmäisten kisojen jälkeen”
Valentino Rossi. Kuva: Yamaha Racing

Rossi tarkentaa: ”Päätös uran jatkosta tehdään kauden 2018 ensimmäisten kisojen jälkeen”

Valentino Rossi, 38, on tarkentanut ison päätöksensä aikataulua. Rossilla on nykyisestä sopimuksestaan vielä tuleva kausi jäljellä Yamahan kanssa ja päätös uran jatkosta tehdään ensi vuoden kevällä.

Rossi on todennut aiemmin, että hän tekisi päätöksensä välittömästi seuraavan talvitestikauden jälkeen, mutta ”Tohtori” on nyt siis siirtänyt aikataulua tältä osin piirun verran eteenpäin.

Yksi asia jo tässä vaiheessa alkaa olla tosin pomminvarmaa: jos ja toivottavasti kun Rossi päättää jatkaa upeaa uraansa, niin sopimus on enää vain vuoden mittainen.

MotoGP-luokassahan on jo pitempään vallinnut se käytäntö, että kärkikuljettajat solmivat kahden vuoden mittaisia diilejä.

– Jos urani jatkuu MotoGP-luokassa vuonna 2019, niin päätös siitä syntyy tulevan kauden parin ensimmäisen kisan perusteella. Jos koen itseni kilpailukykyiseksi ja näen mahdollisuuden taistella voitoista, niin jatkan, yhdeksänkertainen maailmanmestari alleviivaa.

Katso myös

Rossin kohtalo lepää Yamahan insinöörien käsissä

Valentino Rossi, 38, on luvannut tehdä lopullisen päätöksen pitkän uransa jatkosta kauden 2018 parin ensimmäisen …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *