Etusivu / MotoGP/MotoE / Rossi on ollut kaksi kertaa lähellä lopettaa upean uransa – Simoncellin kuolema ja mahalasku Ducatilla
Valentino Rossi. Kuva: Yamaha Racing

Rossi on ollut kaksi kertaa lähellä lopettaa upean uransa – Simoncellin kuolema ja mahalasku Ducatilla

Valentino Rossi, 39, jatkaa upeaa uraansa MotoGP-luokassa ainakin kauteen 2020 asti. Yhdeksänkertainen maailmanmestari myöntää kuitenkin reilusti, että uran päättyminen on ollut takavuosina kaksi kertaa enemmän kuin lähellä.

Rossi harkitsi ensimmäisen kerran uransa päättämistä kauden 2011 jälkeen, kun hänen hyvä ystävänsä Marco Simoncelli kuoli Sepangin radalla ajetussa Malesian GP:ssä.

– Olimme kuin veljiä Marcon kanssa. En, en ole päässyt siitä yli, enkä tule koskaan pääsemäänkään.

Rossi eli noihin aikoihin muutenkin uransa ehdottomasti surullisinta aikaa.

Kausien 2011-2012 Italiassa miltei pyhäksi julistettu liitto Rossin ja Ducatin välillä rakoili käytännössä jo ennen, kuin se oli ehtinyt alkaakaan.

Koko elämänsä kilvanajolle omistanut Rossi on tunnustanut huomanneensa tuolloin jo ensimmäisistä testeistä lähtien, että toivioretki Ducatille tulee karahtamaan kiville.

– Marcon kuolema ja kaksi vuotta Ducatilla. Harkitsin silloin vakavissani uran päättämistä. Se olisi kuitenkin ollut väärä tapa ratkaista vastoinkäymiset. Uskon, että tein oikean päätöksen, Rossi perustelee uransa jatkumista.

Varikoilla herkutellaan nyt jo sillä ajatuksella, että Rossilla olisi Yamahan kanssa edelleen myös optio kaudesta 2021. Niille puheille ”Tohtori” viittaa kuitenkin vilungisti kintaalla.

– Katsotaan sitä sitten vajaan kolmen vuoden kuluttua uudelleen. Koskaan ei pidä kuitenkaan sanoa ”ei koskaan”.

Kuva: Yamaha Racing

Katso myös

Taistelija Crutchlowilla on yhä h*lvetilliset kivut, mutta periksi ei anneta piiruakaan: ”En heitä pyyhettä kehään!”

– Tiedän kavereita, jotka ovat lopettaneet uransa vastaavaan vammaan, mutta olen päättänyt, että en heitä …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *