Etusivu / MotoGP / Mika Kalliolle kolmas villin kortin kisa?
Mika Kallio. Kuva: KTM/Gold and Goose

Mika Kalliolle kolmas villin kortin kisa?

KTM:n testikuljettaja Mika Kallio ajaa tällä kaudella saletisti kaksi villin kortin MotoGP-kisaa. Saksan GP on jo plakkarissa ja Itävallan osakilpailu Red Bull Ringin radalla odottaa vuoroaan 13. elokuuta. Mutta vetävätkö KTM ja Kallio tällä kaudella hihastaan vielä kolmannenkin villin kortin? Kyllä, se on täysin mahdollista.

KTM:n kisakuljettajat Pol Espargaro ja Bradley Smith, sekä itävaltalaisvalmistajan urheilupomo Pit Beirer ovat kaikki korostaneet Kallion ja hänen myötä kolmannen pyörän suurta merkitystä Saksan GP:ssä.

– Mikan mukanaolo merkitsi meille iso askelta kehitystyössä ja ennen kaikkea saimme kerättyä Saksan GP-viikonloppuna heti ensimmäisistä harjoituksista lähtien paljon enemmän ja nopeammin tärkeää dataa esimerkiksi renkaista, Beirer alleviivaa pätevän villin kortin kuljettajan painoarvoa.

Ja jos se olisi Smithistä kiinni, niin Kallio ajaisi meneillään olevalla kaudella useammankin GP:n.

– Oli ehdottomasti hyvä asia, että meillä oli kolme pyörää Saksan GP:ssä. Se saisi olla vaikka vallitseva tilanne!, heittää Smith.

Kallion sähäkkä esitys Sachsenringin radalla toi tietenkin samalla myös paineita Smithille ja Espargarolle, mutta molemmat näkivät tilanteessa sittenkin paljon enemmän positiivisia piirteitä.

– Mikan kilpailemisesta oli meille valtaisa apu. Mika tosiaankin puski myös meitä parempiin suorituksiin. Hänellä on erilainen ajotyyli ja myös se avasi minun ja Polin silmiä, Smith muotoilee.

MotoGP-sarjaa hallinnoivalla Dornalla ja tallien yhdistys IRTA:lla on olemassa yhteinen sääntö sen osalta, että tiimille tarjoutuu tilaisuus 2-3 villin kortin kisaan kauden aikana.

– Se on aika raju sääntö. En ole sen kannattaja, en varsinkaan meidänlaisemme uuden valmistajan kantilta katsottuna. Jos valmiudet – kuten meillä – ovat olemassa, niin useampi kuljettaja voisi tuoda tullessaan nopeampaa kehitystä. Kenties tätä sääntöä tulee harkita uudelleen tulevaisuudessa, toteaa Kallion kolmannen villin kortin kisan puolesta puhuva Smith.

Katso myös

Tällä miehellä Bemareita piisaa – Marquez on myös melkoinen aika-ajohirmu

MotoGP-luokan nelinkertaisen maailmanmestarin Marc Marquezin kokoelmista löytyy myös mukava kattaus sporttisia BMW-autoja. Vuonna 2013 kuninkuusluokkaan …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *