Etusivu / MotoGP / Mika Kallio ansaitsee osan kunniasta – KTM teki tavoitteestaan totta Tshekin GP:ssä
KTM:n kilpailupomo Pit Beirer oli pelkkää hymyä Tshekin GP:ssä. Kuva: KTM/Gold and Goose

Mika Kallio ansaitsee osan kunniasta – KTM teki tavoitteestaan totta Tshekin GP:ssä

KTM:n MotoGP-tiimin täksi vuodeksi asettama tavoite ja unelma sijoittumisesta kympin sakkiin toteutui Tshekin GP:ssä, kun Pol Espargaro ajoi yhdeksänneksi Brnon radalla. Kunniasta osa kuuluu tietenkin myös Mika Kalliolle, joka on painanut projetissa pitkää päivää testikuljettajan merkittävässä roolissa.

Ilo oli syystäkin ylimmillään KTM-leirissä, jolle Tshekin GP antoi samalla tuntuvasti lisäpotkua Itävallan Spielbergissä ensi viikonvaihteessa ajettavaan kotikisaan.

– Olen äärimmäisen tyytyväinen tähän spesiaalihetkeen, sillä tavoitteemme oli sijoittua ensimmäisellä kaudellamme kymmenen joukkoon ja vaikka se oli iso tavoite, niin se on nyt totta, tuuletti itävaltalaisvalmistajan kilpailupomo Pit Beirer.

”Tämä ei ollut
onnenkantamoinen”

KTM on ottanut viimeisimmissä kisoissa ja erityisesti Aragonissa ajetuissa testeissä merkittäviä steppejä. Toisaalta juuri Brnon radan tiedettiin olevan KTM:lle luonteeltaan todella haasteellinen.

– Voit todistaa edistymisen vain kisoissa. Nyt osoitimme sen radalla, joka on meille erittäin vaikea. Olimme koko kisaviikonvaihteen kilpailukykyisiä, joten tämä sijoitus ei ollut suinkaan mikään onnenkantamoinen, Beirer alleviivaa Tshekin GP:n kokonaissaldoa.

– Uskon, että tämä osoittaa meidän olevan oikealla tiellä ja voin luvata kaikille, että emme voi emmekä tule pysähtymään tälle tasolle, jatkaa Beirer yhä kovempiin tuloksiin viitaten.

Red Bull Ring oli
veden vallassa

Niille tuloksille tarjoutuu mainio tilaisuus ensi viikonvaihteessa Red Bull Ringin radalla, jonka Kalliokin on todennut istuvan luonteeltaan tuntuvasti paremmin RC16-pyörälle.

Kallio ajaa Ringillä kauden toisen villin kortin kisansa Espargaron ja Brnossa teknisten ongelmien vuoksi keskeyttämään joutuneen Bradley Smithin rinnalla.

Rajut ukkosmyräkät moukaroivat itävaltalaisrataa viime viikonvaihteen alla ja Red Bull Ringillä tulvi vettä siksi paljon, että paikalle oli kutsuttava pelastushenkilökuntaa ja vapaaehtoisia siivoamaan karuja jälkiä.

Huolestutttavalta näyttänyt tilanne on nyt hallinnassa ja lisäksi myös sää näyttää tällä viikolla tuntuvasti paremmalta Alppien juurella. Spielbergiin on lupailtu tiistaiksi 30 asteen helteitä.

Kuva: © VR46 Austria Fanclub
Kuva: © VR46 Austria Fanclub

Katso myös

Lorenzo avautuu Honda-siirrosta: ”Olen kiitollinen Marquezille”

Marc Marquez olisi halutessaan voinut torpedoida Jorge Lorenzon siirtymisen hänen Honda-tallikaverikseen kausiksi 2019 ja 2020. …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *