Etusivu / MotoGP / Marquez paalupaikalta mestaruusjahtiin – ”Nyt unohdetaan kaadot!”
Marc Marquez. Kuva: Repsol Media

Marquez paalupaikalta mestaruusjahtiin – ”Nyt unohdetaan kaadot!”

Uransa neljänteen MotoGP-luokan maailmanmestaruuteen tukevan otteen omaava Hondan Marc Marquez petasi itselleen loistavat asetelmat Valenciassa ajettavaan kauden päätösosakilpailuun. Marquez lähtee huudattamaan kotiyleisöään paalupaikalta.

Marquez mellasti mieliaradallaan aika-ajon pohjiksi lukemat 1.29,897, joista hänen mestaruutensa ainoa uhkaaja, Ducatin Andrea Doviziozo jäi 1,064 sekuntia. Dovizioso joutuu tyytymään yhdeksänteen lähtöruutuun.

Marquezille riittää siis 11. sijakin mestaruuteen, vaikka Dovizioso voittaisi kisan. Aika-ajo tosin osoitti jälleen kerran myös Marquezin haavoittuvuuden. Hän kaatui noin kaksi minuuttia ennen aika-ajon päättymistä. Kaato oli hallitsevalle mestarille jo peräti kauden 27:s.

– Huomenna tuota ei tule enää tapahtumaan! Voimme nyt unohtaa tuon kaadon. Tärkeintä on paalupaikka sekä se, että kisavauhti on kohdallaan ja minulla on hyvä fiilis pyörään. Olen luottavainen ja nyt lähdetään pitämään kisassa keskittyminen alusta loppuun koossa, Marquez alleviivasi.

Marquez saa Ricardo Tormo-radan eturiviin rinnalleen Yamahan Tech 3-satelliittitiimin Johann Zarcon ja Suzukin Andrea Iannonen. Zarco jäi kärjestä 0,349 ja Iannone 0,502 sekuntia.

Dovizioso ei ole tukalasta tilanteestaan huolimatta suinkaan vielä luovuttanut.

– Kisaa ei ole vielä ajettu. Lähden taistelemaan viimeiseen mutkaan asti. Edessä on 30 kierroksen mittainen kisa, jossa voi tapahtua mitä tahansa.

Sitä Doviziosokaan ei tohtinut ääneen sanoa, mutta varikolla on kuiskuteltu kisan eturivistä, joka on luonteeltaan yksi kauden rajuimmista. Marquezin vierelle asettuvat Zarco ja Iannone ovat tunnetusti todella aggressiivisia kuljettajia.

Andrea Dovizioso. Kuva: Ducati Corse

Motogp.com

Katso myös

Rossin kohtalo lepää Yamahan insinöörien käsissä

Valentino Rossi, 38, on luvannut tehdä lopullisen päätöksen pitkän uransa jatkosta kauden 2018 parin ensimmäisen …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *