Etusivu / MotoGP/MotoE / Kulisseissa kuohuu, näin ei voi jatkua: GP-voittaja käsittämättömässä palkkakuopassa
Andrea Dovizioso osoittaa sormellaan, että hänen palkkansa osalta on olemassa vain yksi suunta. Kuva: Ducati Corse

Kulisseissa kuohuu, näin ei voi jatkua: GP-voittaja käsittämättömässä palkkakuopassa

Ducatin MotoGP-tiimissä kaikki näyttää sujuvan päällisin puolin kuin unelma Andrea Dovizioson upeasti ajaman MM-avausvoiton huumassa. Pinnan alla kuitenkin kuohuu, sillä tasoonsa nähden syvällä palkkakuopassa lojuva Dovizioso oli tehnyt Qatarissa työnantajalleen selväksi sen, että arvostusta on tultava myös taloudellisessa muodossa.

Dovizioso saavutti viime vuonna MM-hopeaa. Qatarin GP:n ykkössija nosti hänet vuorostaan voittojen määrässä mitaten Ducatin kaikkien aikojen toiseksi menestyneimmäksi kuljettajaksi Casey Stonerin jälkeen.

Siitä huolimatta Dovizioson peruspalkka pyörii vain 2 miljoonan euron pinnassa. Se on räikeä epäkohta, sillä Ducati lapioi tiimikaveri Jorge Lorenzon tilille kaudessa 12 miljoonaa euroa, eli suurin piirtein saman summan, minkä Dovizioson taistelupari Marc Marquez kuittaa jatkossa Hondalta.

Kauden kynnyksellä merkittävän yhteistyökumppaninsa TIM:n yllättäen menettänyt Ducati on jo pitkään alleviivannut, että se haluaa jatkaa nykyisten kuljettajiensa kanssa myös vuodet 2019 ja 2020. Ducatilta on tehty selväksi myös se, että Lorenzo joutuu tinkimään palkastaan, mikäli mielii jatkaa.

Dovizioso oli vielä pitkin hampain hyväksynyt sen, että Ducati perusteli aiemmin hänen palkkaansa sillä, että väkipakolla halutun Lorenzon diilin jälkeen pöydälle ei jäänyt enää kuin ”muruja”. Dovizioso ajoi viime kaudella kuusi voittoa ja vuoli niiden tuomien bonusten myötä balsamia haavoilleen.

Qatarin varikkopuheissa Dovizioso on kuitenkin nyt tehnyt Ducatille tasan tarkkaan selväksi sen, että tekosyyt saavat riittää. Palkkaa on tultava tuntuvasti lisää, jotta hän vetää nimensä jatkosopimukseen.

Kyse ei ole ahneudesta, vaan siitä, että hyvin tehdystä työstä on maksettava suoritusten mukaista palkkaa. Perjantaina 32 vuotta täyttävä Dovizioso viihtyy mainiosti Ducatilla, mutta on ymmärrettävää, että jossain vaiheessa mitta tulee täyteen. Ja on myös ajateltava tulevaisuutta.

Dovizoso on käynnistänyt neuvottelut Hondan ja Suzukin kanssa. Ducatilla ei ole enää pitkään varaa jahkailuun.

Katso myös

Taistelija Crutchlowilla on yhä h*lvetilliset kivut, mutta periksi ei anneta piiruakaan: ”En heitä pyyhettä kehään!”

– Tiedän kavereita, jotka ovat lopettaneet uransa vastaavaan vammaan, mutta olen päättänyt, että en heitä …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *