Etusivu / MotoGP / KTM solmi jatkosopimuksen Pol Espargaron kanssa
Pol Espargaro jatkaa odotetusti KTM:llä kaudet 2019 ja 2020. Kuva: KTM/Markus Berger

KTM solmi jatkosopimuksen Pol Espargaron kanssa

Nyt se on myös virallista: KTM on solminut kaudet 2019 ja 2020 kattavan jatkosopimuksen espanjalaisen MotoGP-kuljettaja Pol Espargaron, 26, kanssa.

Espargaron nykyinen tallikaveri, britti Bradley Smith saa lähteä KTM:n tehdastiimistä tämän kauden jälkeen. Espargaro saa uudeksi tallikaverikseen Yamahan Tech3-satelliittitiimistä siirtyvän ranskalaisen Johann Zarcon. Tuo sopimus on enää julkistamista vaille valmis.

– Pol on ollut vahva osa projektiamme ja hän on antanut meille paljon uskoa ja luottamusta, sekä myös muutamia kohokohtia kisojen yhdeksänsien sijojen myötä. Olen todella iloinen, että voimme jatkaa yhdessä seuraavat kaksi vuotta, toteaa KTM:n kilpailutoimintaa johtava Pit Beirer.

Espargaro ja Smith saavat ensi viikonvaihteessa Jerezissä ajettavassa Espanjan GP:ssä rinnalleen villin kortin kuljettajana Mika Kallion. Kallion nykyinen sopimus testikuljettajan töistä KTM:n kanssa kattaa tämän kauden.

Espargaro toteaa, että päätös jatkosopimuksen osalta oli helppo.

– En edes ajatellut muita vaihtoehtoja. Olen tyytyväinen saadessani olla mukana tässä projektissa sen haasteista huolimatta. Meillä on yhä paljon töitä tehtävänä, Espargaro muistuttaa.

Espargaro on tämän kauden kolmen ensimmäisen osakilpailun jälkeen pisteissä sijalla 14. Smithin pistetili osoittaa yhä ympäripyöreää nollaa.

* LUE LISÄÄ AIHEESTA:
Mika Kallio käynnistää jo 18. kautensa MotoGP-sarjassa
Palauttaako Mika Kallio KTM:n kympin sakkiin? Suomalaiskuskin pyörässä paljon uutta Jerezissä

Katso myös

Lorenzo avautuu Honda-siirrosta: ”Olen kiitollinen Marquezille”

Marc Marquez olisi halutessaan voinut torpedoida Jorge Lorenzon siirtymisen hänen Honda-tallikaverikseen kausiksi 2019 ja 2020. …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *