Etusivu / MotoGP / KTM-pomo Kallion loukkaantumisesta: ”Tärkeintä on saada Mika kuntoon, tilanne on nyt todella vaikea”
Mika Kallio. Kuva: KTM/Gold and Goose

KTM-pomo Kallion loukkaantumisesta: ”Tärkeintä on saada Mika kuntoon, tilanne on nyt todella vaikea”

KTM:n kilpailutoimintaa johtava Pit Beirer painottaa, että Mika Kallion terveys ajaa tässä vaikeassa tilanteessa kaiken muun edelle. Kallio kaatui MotoGP-luokan Saksan osakilpailun toisessa harjoituksessa perjantaina ja hänen oikean jalan polvestaan on kolme nivelsidettä poikki.

Kallion polvi operoidaan mahdollisimman pian Suomessa.

– En ole lääkäri, joten en osaa sanoa mitään toipumisajan pituudesta. Vamma on paha. Se (polvi) pitää korjata nyt kunnolla, muuten Mika joutuu kärsimään siitä lopun ikänsä, Beirer painotti lauantaina Dornan haastattelussa.

Beirer myöntää samalla, että testikuljettaja Kallion loukkaantuminen tuli myös KTM:n kannalta kenties pahimpaan mahdolliseen ajankohtaan.

– Meillä on nyt ongelma, joka pitää ratkaista vielä tämän viikonvaihteen aikana, Beirer viittaa Kallion korvaajan suuntaan.

– Edessämme on juuri nyt valtaisa testiohjelma uuden pyörän osalta, Beirer tähdentää kääntäen katseensa jo kauden 2019 suuntaan.

* LUE LISÄÄ AIHEESTA:

Kallio: ”Paljon pahemminkin olisi voinut käydä – toivottavasti toivun kauden kohokohtaan mennessä”

Katso myös

MotoGP-kuskit Fenatista: ”Eliniäksi ulos sarjasta, sivuun loppukaudeksi, tämä on riittävä rangaistus”

MotoGP-sarjan kuljettajat ovat yksimielisiä siitä, että Misanon Moto2-kisassa sikaillut Romano Fenati ansaitsee karmeasta törkytempustaan kovan …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *