Etusivu / MotoGP/MotoE / Kommentti: Niki ja Aki, loistodiili suomalaisittain!
Aki Ajo. Kuva: Red Bull KTM Ajo

Kommentti: Niki ja Aki, loistodiili suomalaisittain!

Niki Tuuli kilpailee kaudella 2019 Aki Ajon johtaman Ajo Motorsportin kuljettajana uudessa sähköpyörien MotoE-luokassa.

Jos joku luulee, että piakkoin päättyvällä kaudella tilaisuuden Moto2-luokassa saanut Tuuli, 23, sulkee tällä kuviolla ovia, niin se arvio menee pahasti pieleen.

Päinvastoin, Tuuli avaa tällä ratkaisulla yhdessä Ajon kanssa uusia ovia ratamoottoripyöräilyn kirkkaimmissa parrasvaloissa.

Ok, olisi tietenkin ollut upeaa, jos Tuuli olisi pystynyt jatkamaan Moto2-luokassa, mutta siltä osin surkuttelu on täysin turhaa. Ajon tuntien ja kuljettajan taustahahmot tietäen kiveäkään ei jätetty kääntämättä sen osalta, että Tuulille olisi löytynyt töitä motokakkosista myös kaudeksi 2019.

* * *

Tuulille MotoE-luokka on parempi vaihtoehto, kuin niin ikään tapetilla ollut Moto2-luokan täysipainoinen EM-sarja.

Tuulille on tärkeää pysyä esillä MotoGP-sarjassa ja mikä vähintäänkin yhtä, ellei jopa vieläkin tärkeämpää, pesti Aki Ajon tiimissä.

Monessa ja menestyksekkäästi mukana oleva Ajo on lukeutunut tallipäällikkönä jo useat vuodet MotoGP-sarjan ehdottomaan raskaaseen sarjaan. Ajoa arvostetaan, Ajoa kuunnellaan ja Ajon tiimiin on aina tunkua.

Se, että jo ennenkin Tuulille ovia raotellut Ajo pestasi imatralaisen tiimiinsä, merkitsee jälleen uutta sulkaa tallipomon hattuun.

Ajo piti huolen siitä, että MotoGP-sarjassa, olkoonkin sitten kyse niin sanotusta tukiluokasta, nähdään sittenkin mukana myös vakituinen suomalaiskuljettaja.

Kyllä, ilman Ajon panosta uhkakuva tältä osin olisi ollut todella suuri.

* * *

On myös täysin mahdollista, että Tuulin osalta kuullaan vielä lisää mielenkiintoisia uutisia kaudesta 2019.

MotoE-luokassa ajetaan viiden osakilpailun kausi, joka ei välttämättä vielä sammuta Tuulin ajonälkää. Niin, onko luvassa myös jotain muuta mukavaa kilvanajon osalta? Mahdollisesti, jopa todennäköisesti.

Ajon kipparoimalla Moto2-luokan Red Bull KTM Ajo-tehdastiimillä on ollut käytettävissään päteviä testikuljettajia, joiden joukkoon yksi nälkäinen suomalaisnuorukainen istuisi kuin hanska käteen – sopivasti kautta 2020 silmällä pitäen.

Siinä yksi, mutta ei suinkaan ainoa mahdollisuus. Takaovi saattaa olla raollaan erityisesti Espanjan suuntaan.

* * *

Mutta ei anneta ajatusten karata vielä liian kauas.

Vedetään ensin tämä kausi päätökseen ja pidetään mielessä, että Aki Ajolla on ensi sunnuntaina Valencian Ricardo Tormo-radalla todella isot panokset pelissä. Red Bull KTM Ajo taistelee silloin Moto2-luokan tiimien maailmanmestaruudesta haastajanaan muuan Valentino Rossin omistama VR46.

Maailmanmestaruus Ajolle ja Tuuli MM-pisteille Valenciassa. Niistä asetelmista olisi upea siirtyä kohti uusia ja taatusti mielenkiintoisia haasteita.

* LUE LISÄÄ AIHEESTA:
Niki Tuuli siirtyy Aki Ajon riveihin sähköpyörien MotoE-luokan kuljettajana

Katso myös

Hondan raihnainen Dream Team esittäytyi Madridissa – Marquez: ”Elämäni tylsin talvi!”

Hondan MotoGP-luokan tehdastiimi esittäytyi tänään pitkäaikaisen pääsponsorinsa Repsolin päämajan tiloissa Madridissa. Dream Teamiksi luonnehdittu nippu …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *