Etusivu / MotoGP/MotoE / Dovizioso taltutti karkuteillä olleen Rossin – Marquezin moottori pamahti
Andrea Dovizioso. Kuva: Ducati Corse

Dovizioso taltutti karkuteillä olleen Rossin – Marquezin moottori pamahti

Ducatin Andrea Dovizioso nousi komeasti MotoGP-luokan MM-kärkeen voittamalla Silverstonen radalla ajetun kauden 12. osakilpailun.

Dovizioso teki kylmäpäisen ratkaisunsa ja ohituksen Yamahan Valentino Rossista kolme kierrosta ennen maalia.

Uransa 300. kuninkuusluokan kisan ajanut Rossi lähti kakkosruudusta 20 kierroksen kisaan kuin tykin suusta: kärkeen ja karkuun.

Rossin etumatka oli parhaimmillaan jo 1,2 sekunnin luokkaa, mutta se alkoi kaventua kierros kierrokselta kisan puolivälin jälkeen.

Rossilla ei ollut lopussa enää mitään jakoa Dovizioson tykitykseen. Dovizioso leikkasi maalilinjan 0,749 sekunnin erolla ”Tohtoriin”.

– Olin erittäin kilpailukyinen näissä olosuhteissa. En ollut niinkään muita nopeampi, mutta sain järjestettyä parhaat asetelmat viimeiselle kierrokselle ja pystyin voittoon. Eipä silti, kyllä minulla oli jo sitäkin edeltävillä kierroksilla täydet 100 prosenttia pelissä. Tärkeä, todella tärkeä voitto, myhäili kauden neljännen ykkössijansa napannut Dovizioso.

Yamahan Maverick Vinales meni ja kiirehti kakkoseksi reilut kuusi kymmenystä kolmanneksi päätyneen tallikaverinsa Rossin edellä.

– Olen tyytyväinen, sillä tavoitteeni oli podiumsijoitus. Ongelmana oli kuitenkin taas takarengas ja jouduin pudottamaan hieman vauhtiani 4-5 kierrosta ennen maalia. Ei minulla ollut siinä tilanteessa enää mitään mahdollisuuksia pysyä Dovizioson vauhdissa mukana. Mutta olen iloinen. Ajoin mielestäni hyvän kisan, Rossi huikkasi.

Vinales otti kovan riskin lähtemällä kisaan ainoa kuljettajana phemeällä takarenkaalla.

– Ajoin kilpailun parhaan aikani viimeisellä kierroksella. Se kertoo, että taktiikkani onnistui. Tämä oli hyvä tulos ja tämän kisan jälkeen tilanne sarjassa on taas paljon tasaisempi, Vinales alleviivasi.

Sarjan kärjessä sumuiseen saarivaltakuntaan saapunut Marc Marquez koki puolestaan todella karun kohtalon, kun Hondan moottori pamahti savuten seitsemän kierrosta ennen ruutulippua hallitsevan mestarin edetessä kolmantena.

Tämä tiesi samalla sitä, että Marquez hukkasi MM-johtonsa savuten ilmaan ja Dovizioso vie nyt yhdeksän pisteen edun turvin letkaa, kun kauden viimeinen kolmannes käynnistyy kahden viikon kuluttua Misanossa.

KTM-kuljettajista Pol Espargaro ajoi 11:nneksi ja Bradley Smith 17:nneksi. Espargaro kaatui rajusti maalilinjan ylitettyään ja ratahenkilökunta talutti tuskissaan olleen KTM-kuljettajan kohti varikkoa.

Uransa 300. kuninkuusluokan kisan näyttävästi ajanut Valentino Rossi (oik.) ja Maverick Vinales. Kuva: Yamaha Racing

Motogp.com

Katso myös

Mika Kalliolla myös siivet käytössään Sepangissa

MotoGP-luokan vuoden ensimmäiset talliyhdistys IRTA:n yhteistestit jyrähtävät käyntiin keskiviikkona Sepangin radalla Malesiassa. Testikuljettaja Mika Kallio …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *