Etusivu / MotoGP / Crutchlow voitti, Marquez kaatoi Rossin – karmea kaaos Argentiinassa!
Cal Crutchlow. Kuva: Motogp.com

Crutchlow voitti, Marquez kaatoi Rossin – karmea kaaos Argentiinassa!

Cal Crutchlow ajoi LCR-tiimin Hondallaan MotoGP-luokan voittoon Argentiinan kisassa, joka painuu sarjan 70-vuotiseen historiaan ehdottomasti yhtenä sen taatusti erikoisimmista.

Karmea kaaos alkoi siinä vaiheessa, kun kuljettajat olivat lähdössä lämmittelykierrokselle paikoittain märällä radalle.

Ducatin Pramac-tiimin paalupaikkamies Jack Miller oli ainoa kuljettaja, joka oli aika-ajojen tavoin lähdössä slicks-renkailla matkaan.

Kaikki muut kuljettajat palasivat kuitenkin pikapuoliin huuli enemmän tai vähemmän pyöreänä varikkoboxeihinsa rengasruletin pyörteissä, kun rata alkoikin kuivua. Kukaan ei tuntunut siinä vaiheessa tietävän, missä silloin mentiin.

Rengasvalintansa jo hyvissä ajoin tehnyt, Aki Ajon manageroima Miller kökötti ja virnisteli tavoilleen uskollisesti kylmäpäisesti ainoana kuljettajana lähtöruudussaan vartin verran, eikä muita näkynyt sillä välin missään.

Kapina oli jo ehditty julistaa sadekelin kisaksi, jonka alkua tuomaristo päätti kuitenkin lopulta siirtää turvallisuussyistä odottaessaan Termas de Rio Hondo-radan kuivumista. Samalla kierrosmäärä pudotettiin 25:stä 24:ään.

Miller sai luonnollisesti pitää paikkansa ykkösruudussa, mutta kaikki muut pudotettiin lopulta pari riviä taaemmas. Miller sai siten vähintäänkin ansaitun etumatkan kisaan lähdettäessä ja ensimmäiseen mutkaan taitettaessa.

Mutta ennen sitä lähtöruudukossa tapahtui vielä lisää jotain dramaattista, kun hallitsevan mestarin Marc Marquezin Honda sammui. Marqeuz sai kuitenkin kuin ihmeen kaupalla itse pyöränsä käyntiin. Marquez paineli kisan toisella kierroksella Millerin ohi jo kärkeen, kunnes kilpailun tuomaristo rankaisi häntä varikon läpiajorangaistuksella starttihässäkän vuoksi.

Crutchlow voitti häkellyttävän ja takuuvarmasti vielä paljon parranpärinää aiheuttavan kilpailun 0,251 sekunnin erolla Yamahan Tech3-tiimin Johann Zarcoon. Alex Rins päätyi kolmanneksi 2,501 ja Miller neljänneksi 4,390 voittajasta jääneenä.

– En uskonut voittoon Argentiinaan tullessani. Ajattelin, että minulla on mahdollisuudet toiseksi Marquezin jälkeen. Olihan tämä todella sekava kilpailu erityisesti ennen sen alkua. Kisa kulki sen jälkeen suunnitelmien mukaan, vaikka eturenkaan kanssa alkoikin lopussa olla ongelmia. En kuitenkaan ottanut riskejä. Iso kiitos tästä voitosta kuuluu loistavaa työtä tehneelle tiimille, MM-pistejohtoon noussut Crutchlow alleviivasi.

Zarcon uran ensimmäinen kuninkuusluokan voitto antaa yhä odottaa itseään.

– Voitto tulee kyllä pian. Yritin sitä tietenkin tänäänkin, mutta en vain löytänyt lopussa ohituspaikkaa. Cal oli liian vahva. Kakkossijakin on näissä olosuhteissa hyvä, jopa fantastinen saavutus, Zarco tähdensi.

Marquez kaatoi Rossin!

Niin, ja myös kärjen takana tapahtui – ja tavallaan todella pelottavia asioita. Marquez näet osui Yamahan Valentino Rossiin, joka kaatui nurmikolle taisteltaessa kuudennesta sijasta. Monella tuli välittömästi mieleen kauden 2015 skandaalinkäryinen loppu.

Marquez tervehti ruutulippua viidentenä ja Rossi nilkutti maaliin sijalla 19. Kauden voitolla avannut Ducatin Andrea Dovizioso oli kuudes.

Tuomaristo rankaisi Marquezia Rossi-selkkauksesta 30 sekunnin aikasakolla, mikä pudotti hänet 18:nneksi. Marquez asteli heti kisan jälkeen ja todella vakavalla naamalla Yamahan varikkoboxin edustalle pyytämään Rossilta anteeksi. Rossia ei näkynyt ja vastaanotto Yamahan taholta oli jäätävä. Marquezin tukena oli hänen pitkäaikainen neuvonantajansa Emilio Alzamora.

Marquezin aikeet tyrmäsi Rossin monivuotinen avustaja Uccio Salucci.

– Älä yritä tulla tänne pyytämään anteeksi!, Uccio mesosi Marquezille.

Seuraava osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Austinin COTA-radalla.

Motogp.com

Katso myös

Mika Kallio polvileikkaukseen Suomeen – kolme nivelsidettä on poikki

KTM:n MotoGP-luokan testikuljettaja Mika Kallio kaatui perjantaina Saksan MM-osakilpailun harjoituksissa ja loukkasi polvensa niin pahasti, …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *