Etusivu / MotoGP / Britannian GP jäi ajamatta!
Cal Crutchlow. Kuva: MotoGP.com

Britannian GP jäi ajamatta!

Pahin pelko kävi toteen Britannian GP:ssä: MotoGP-sarjan kauden 12. MM-osakilpailuja ei ajeta veden vallassa vellovalla Silverstonen radalla.

Olosuhteet olivat rankkasateen jäljiltä yhtä karmeat kuin lauantaina ajetussa MotoGP-luokan neljännessä vapaassa harjoituksessa, jonka jälkeen kuljettajat korostivat, että kilvanajo vastaavissa olosuhteissa on aivan liian vaarallista.

Kuninkuusluokan kisaa siirrettiin sateen uhan vuoksi ensin 90 minuutilla, eli startin piti tapahtua klo 13.30 Suomen aikaa. Sen oli määrä olla samalla myös päivän ensimmäinen kisa.

Tilanne oli tuolloin toivoton olosuhteiden osalta ja kisan alkua siirrettiin uudelleen vielä tunnilla. Sama toistui edelleen pariin otteeseen.

Pitkä ja turhauttava odotus päättyi lopulta hieman klo 18 jälkeen, kun kilpailun johto ilmoitti, että kisoja ei ajeta.

Kilpailuja ei tulla ajamaan myöskään maanantaina, joten MM-sarja kutistuu 18 osakilpailun mittaiseksi.

– Jouduimme perumaan kaikkien luokkien kisat rataolosuhteiden vuoksi. Tämä oli erittäin vaikea päätös, mutta turvallisuus on etusijalla, kilpailun johtaja Mike Webb painotti sarjaa hallinnoivan Dornan järjestämässä lehdistötilaisuudessa.

– Rata ei ollut riittävän turvallinen ajaa, koska sieltä löytyi ongelmallisia paikkoja, joissa pinta ei kuivunut. Teimme kaikkemme ja pyrimme siirtämään päätöstä niin pitkälle kuin mahdollista, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Keskustelimme myös tiimien ja ratayhtiön kanssa siitä, että kilpailut siirrettäisiin maanantaille, mutta se ei osoittautunut mahdolliseksi, Webb jatkaa.

Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Marco Simoncellin nimeä kantavalla Misanon radalla Italiassa.

Katso myös

Lorenzo avautuu Honda-siirrosta: ”Olen kiitollinen Marquezille”

Marc Marquez olisi halutessaan voinut torpedoida Jorge Lorenzon siirtymisen hänen Honda-tallikaverikseen kausiksi 2019 ja 2020. …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *