Etusivu / MotoGP/MotoE / Aki Ajo on ehdokkaana Urheilugaalan Taustavoima-palkinnon saajaksi
Aki Ajo. Kuva: Red Bull KTM Ajo

Aki Ajo on ehdokkaana Urheilugaalan Taustavoima-palkinnon saajaksi

Suomen Urheilugaalan seitsemän varsinaisen palkintoluokan ehdokkaat on julkaistu. Voittajat palkitaan 17. tammikuuta 2019 Urheilugaalassa, jonka teemana on tällä kertaa nuoret urheilijat. Ajo Motorsportin tallipäällikkö AkiAjo, 50, on ehdolla Taustavoima-palkinnon saajaksi.

– Taustavoima voi olla valmentaja, huoltaja, toimitsija, seuratyöntekijä, erotuomari, fani tai urheiluvaikuttaja, jonka panos on ollut poikkeuksellisen merkittävä, tai joka on esiintymisellään, päätöksillään, johtamisellaan tai mielipiteillään vaikuttanut urheiluun sitä kehittävästi, todetaan Urheilugaalan tiedotteessa.

Ajon lisäksi ehdokkaina ovat yleisurheilusta tuttu Jukka Härkönen ja lumilautailussa mainetta niittänyt Satu Järvelä.

Ehdokkaat:

Aki Ajo (s. 11.9.1968), moottoripyöräily

Ratamoottoripyöräilyn EM-sarjassa parhaimmillaan kuudenneksi sijoittunut Aki Ajo voitti yhteensä 10 SM-kultaa, joista osan jääradalla. Hän lopetti kilpailemisen loukkaantumisen myötä 1996 ja perusti heti seuraavana vuonna omaa nimeään kantavan kilpatallin toimien itse tallipäällikkönä. Ajo Motorsport liittyi ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaan 2001. Aki Ajon luotsaamat tallin kuljettajat ovat sittemmin voittaneet kuusi maailmanmestaruutta tuoreimpana saavutuksena tallimestaruus 2018.

Jukka Härkönen (s.11.11.1952), yleisurheilu

Jukka Härkönen on yleisurheilumaailman poikkeuksellinen suomalainen, josta tuli lähes 30 vuotta sitten sattuman kautta namibialaisen pikajuoksun supertähden Frankie Fredericksin manageri. Sittemmin Härkösen kansainväliset suojatit ovat voittaneet yli sata arvokisamitalia MM-kisoista ja olympialaisista. Suomalaisille yleisurheiluhuipuille hän on toiminut laajan verkostonsa turvin myös ovien aukojana kansainvälisiin kisoihin.

Satu Järvelä (s. 4.10.1977), lumilautailu

Nuoresta iästään huolimatta Satu Järvelää voi kutsua lumilautailunGrand Old Ladyksi. Hänet valittiin viime kesänä Kansainvälisen Lumilautaliitonpuheenjohtajaksi. Järvelä on ensimmäinen suomalainen lajin maailmanmestari, jonka manageroimat suojatit Enni Rukajärvi, Matti Suur-Hamari ja Roope Tonteriovat sittemmin voittaneet seitsemän MM-titteliä ja yhteensä 13 olympia- jaMM-mitalia.

Katso myös

Taistelija Crutchlowilla on yhä h*lvetilliset kivut, mutta periksi ei anneta piiruakaan: ”En heitä pyyhettä kehään!”

– Tiedän kavereita, jotka ovat lopettaneet uransa vastaavaan vammaan, mutta olen päättänyt, että en heitä …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *