Etusivu / Moto3 / Suomalaistallin ensimmäinen Moto3-mestari jäi työttömäksi – palaako pienimpään luokkaan?
Sandro Cortese ja Aki Ajo juhlivat Moto3-luokan historian ensimmäistä maailmanmestaruutta vuonna 2012. Kuva: Red Bull KTM Ajo

Suomalaistallin ensimmäinen Moto3-mestari jäi työttömäksi – palaako pienimpään luokkaan?

Moto3-luokan kautta aikojen ensimmäisen maailmanmestaruuden vuonna 2012 suomalaistalli Ajo Motorsportin riveissä saavuttanut saksalainen Sandro Cortese on jäänyt työttömäksi. Cortese myöntää tukalassa tilanteessa, että yksi vaihtoehto on palata takaisin MotoGP-sarjan pienimpään luokkaan.

Cortesen oli määrä kilpailla ensin kaudella Moto2-luokassa Kiefer Racingin KTM-pyörällä yhdessä Domi Aegerterin kanssa.

Koko kuvio karahti kuitenkin inhottavasti kiville kalkkiviivoilla, kun tiimin taakse lupautunut venäläissijoittaja sulki yllättäen rahahanat juuri sitä ennen, kun sopimus KTM:n kanssa oli tarkoitus viimeistellä.

– Minulla ei ole tällä hetkellä mitään ajatusta siitä, mitä teen ensi kaudella. Olen sanaton, Cortese kertoo murheellisena maansa medialle.

Cortese on saavuttanut siis urallaan maailmanmestaruuden, seitsemän osakilpailuvoittoa ja 29 podiumsijoitusta. Plakkarista löytyy kaiken kaikkiaan 221 GP-kisaa. Tilanne on lähinnä irvokas, sillä tällä kaikella ei ole kuitenkaan juuri nyt mitään painoarvoa.

– Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin katsoa, aukeaisiko ovi jostain suunnalta. Minulla ei ole riittävästi sponsoreita ostaakseni paikkaa jostain Moto2-tiimistä, Cortese myöntää Speedweekille.

Cortese haluaa jatkaa uraansa GP-sarjassa ja sanoo olevansa valmis paikan tullen myös paluuseen Moto3-luokkaan.

– Olen pian 28-vuotias, joten iän puolesta se vielä onnistuisi. Ainoa kysymys onkin: mihin tiimiin? Kaikki paikat on täytetty myös Moto3-luokan MM-sarjassa. Olisin kyllä valmis pistämään likoon kaikki sponsorirahani, Cortese vahvistaa.

Ajo Motorsportin Red Bull KTM Ajo-tiimi kilpailee ensi kaudella Moto3-luokassa yhden kuljettajan, eli eteläafrikkalaisen Darryn Binderin voimin.

Sarjaa hallinnoivan Dornan papereissa oli tiettävästi jossain vaiheessa varattuna kaksi paikkaa Ajon tiimille. Voisiko siis Cortesesta tulla suomalaistallin paluumuuttaja?

Mielenkiintoista.

Katso myös

Ajon junioritiimin kohukaksoset kaatuivat molemmat vuorollaan kärjestä MM-sarjan avauksessa

Aki Ajon johtama Red Bull KTM Ajo-tiimi kilpailee tällä kaudella myös Moto3-luokan junioreiden MM-sarjassa kohutut …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *