Etusivu / Moto3 / Paalupaikkahirmusta maailmanmestariksi?
Fabio Di Giannantonio (vas.), tiimipäällikkö Fausto Gresini ja Moto3-luokan ensi kauden kenties suurin mestarisuosikki Jorge Martin. Kuva: Team Del Conca Gresini Moto3

Paalupaikkahirmusta maailmanmestariksi?

Gresini-tiimin espanjalainen Honda-kuljettaja Jorge Martin lukeutuu Moto3-luokan tulevan kauden ehdottomasti kovimpiin mestarisuosikkeihin. Se iso kysymys tulee kuitenkin tässä: kestääkö yksittäisiä huippukierroksia lataavan miehen kantti motokolmosten aina äärimmäisen tiukoissa loppuratkaisuissa?

Martin oli viime kaudella luokan ehdottomasti nopein kuljettaja, jos mittariksi otetaan aika-ajot. Hän pauhasi 18:sta mahdollisesta peräti yhdeksän paalupaikkaa.

Kisoissa sen sijaan vastoinkäymisiä riitti – liiankin kanssa. Homma mureni lopullisesti Saksan osakilpailussa Sachsenringin radalla, jossa hän teloi nilkkansa leikkauskuntoon.

– Olin jo jossain vaiheissa aikeissa siirtyä viime kauden jälkeen Moto2-luokkaan, mutta loukkaantuminen muutti suunnitelmia. Päätin ajaa vielä vuoden Moto3:ssa ja tavoitella mestaruutta, mutta niinhän me kaikki, Martin huikkasi tiiminsä julkistamistilaisuudessa.

Martin päätyi tämän talven ensimmäisellä yhteistestijaksolla Jerezissä kolmanneksi.

– Ajoin kisarenkailla hyviä kierrosaikoja ja uskon, että pystyn taas aika-ajossa puristamaan ne kolme tai neljä kymmenystä, jotka minua odottavat kauden avauskisassa Qatarissa.

Martin tietää tasan tarkkaan, missä hänellä on eniten petrattavaa viime kauteen.

– Minun pitää parantaa suoritustani kisan loppukierroksilla ja muuttaa taktiikkaani. Olin viime kaudellakin nopea, mutta en vain pystynyt puristamaan riittävän hyviä sijoituksia.

Martin ei ota paineita siitä, vaikka suosikin viittaa sovitellaankin hänen harteilleen.

– Ei sillä ole minulle väliä. Tavoitteena on voittaa mahdollisimman paljon kilpailuja ja jos näin tapahtuu, niin ehkä sitten voimme alkaa ajatella mestaruutta. Voimme vetää tästä tarkempia johtopäätöksiä kauden puolivälin paikkeilla.

 

Katso myös

Ajon tiimin toipilaskuski neljänteen lähtöriviin Ranskan GP:ssä

Aki Ajon johtaman Moto3-luokan Red Bull KTM Ajo-tiimin Darryn Binder on taistelija. Nuorukainen potee yhä …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *