Etusivu / Moto2 / Tuulelta osuva avautuminen: ”Kaikki on uutta, kaikesta opitaan, virheistäkin”
Niki Tuuli. Kuva: Motogp.com

Tuulelta osuva avautuminen: ”Kaikki on uutta, kaikesta opitaan, virheistäkin”

Niki Tuulella olisi ollut uransa ensimmäisessä Moto2-luokan aika-ajossa vauhdillisesti eväät parempaankin kuin 30. sijaan, mutta pettymys on täysin väärä sana kuvaamaan taistelijan välittämiä tunteita Le Mansin Bugatti-radalta. Ranskan GP:ssä opin ammentaminen ajaa vielä kaiken muun edelle.

Sijoitustavoitteet ovat sittenkin tässä vaiheessa vielä toissijainen asia. Se on sovittu hyvissä ajoin tiimin sisällä ja sen Tuuli on sisäistänyt kypäräänsä. Toki piinkovaa kilvanajaa aina harmittaa menetetyn mahdollisuuden hukkaaminen, mutta sekin on tärkeä osa oppimisprosessia.

– Kaikki kun on uutta niin kaikesta opitaan, myös virheistäkin. En voi sanoa että oli huono päivä, mutta parempaankin oltaisiin pystytty, SIC Racing Teamin suomalaiskuljettaja kiteyttää kupletin juonen osuvasti Facebook-sivuillaan.

Kisaan lähden ottamaan kaiken opin irti!

Tuuli paransi tasaisesti kierrosaikojaan kolmen harjoitusjakson puitteissa. Aika-ajoa edeltävässä treenissä toistaiseksi paras kierrosaika koheni puolella sekunnilla ja ero kärkeen kaveni 1,6 sekuntiin.

Ei, ei todellaan hassumpi saavutus kuljettajalta, jolle tosiaankin kaikki mahdollinen on uutta Le Mansissa.

Kun kilpakumppanit ajoivat testiä tiukasti talvikaudella ja hankkivat tuhdin määrä kilometrejä lisää kauden neljässä ensimmäisessä GP:ssä, niin Tuuli pyrkii urakoimaan nyt tavallaan saman parin päivän sisään ja sen päälle myös vielä kisaviikonvaihteen. Ja kaikki tämä luokan rookiena.

Tuuli on voittanut urallaan yhden Supersport-luokan MM-osakilpailun. Moto2 on kuitenkin täysin eri maailmansa. Se pitää muistaa ja ennenkaikkea ymmärtää.

Tätä taustaa vasten Tuulen työ on sujunut jopa loistavasti Ranskassa. Ja se on heijastunut myös tiimin henkilökunnan iloisista ilmeistä. Tuuli on jo nyt pistänyt paremmaksi, kuin hänen edeltäjänsä Zulfhami Khairuddin.

Onhan tämä raakaa peliä, mutta mikäli Tuuli on uransa kolmannen MM-osakilpailun aika-ajoissa sijalla 30, niin vasta silloin voidaan puhua pettymyksestä. Ei missään tapauksessa ennen.

Ja sen viestin Tuuli myös itse välittää vähintäänkin rivien välistä.

– Aamulla (lauantai) saatiin taas omaa ajoa paremmaksi ja ero kärkeen kapeni, joten 3. treenin jälkeen oli hyvä tatsi lähteä aika-ajoon. Aika-ajo ei mennyt niin kuin odotin, heti alusta lähtien yritin vähän liikaa ja aika kärsi sen takia. Kisaan lähden ottamaan kaiken opin irti!

Juuri näin.

Kilpailu käynnistyy tänään klo 13.20. Tuulen päätavoite tulee tässä: maaliin.

Enemmän ensikertalaiselta ei voi vielä vaatia. Kaikki sen päälle on isoa plussaa.

* LUE LISÄÄ AIHEESTA:

Tuuli kisatavoitteestaan: ”Puhtaita kierroksia ja maaliin”

Tuuli yritti upeasti ”Marquez-pelastusta”! Niki ruutuun 30 Moto2-debyytissään

Katso myös

Aki Ajo: ”Olemme pettyneitä, mutta emme anna koskaan periksi”

Tallipäällikkö Aki Ajo puhuu asioista niiden oikeilla nimillä. Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin Moto2-luokan kuljettajat Miguel …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *