Etusivu / Moto2 / Ajon tiimin Binderillä on edessään 21 kierroksen kärsimysnäytelmä
Brad Binder. Kuva: Red Bull KTM Ajo

Ajon tiimin Binderillä on edessään 21 kierroksen kärsimysnäytelmä

Moto3-luokan maailmanmestaruuden viime vuonna suomalaistalli Ajo Motorsportille saavuttanut Brad Binder on todellakin sitkeä sissi, jos hän pystyy viemään sunnuntaina Italian Mugellossa ajettavan motokakkosten 21 kierroksen mittaisen kisan kunnialla ruutulipulle asti. Binderin vasen käsi on operoitu viime marraskuun jälkeen jo kolme kertaa ja kivut ovat edelleen kovat.

Ajohaluja uhkuva Binder joutui jättämään Austinissa, Jerezissä ja Le Mansissa ajetut GP:t väliin yksinkertaisesti jo siitäkin syystä, että kädessä oli viimeisimmän leikkauksen jälkeen vain muutamia kymmeniä prosentteja voimaa normaaliin verrattuna.

Paluu tositoimiin tapahtui ja sujui perjantaina Mugellossa positiivisin mielin, mutta lauantain vastainen yö merkitsi jälleen ja odotetustikin ainakin hetkellistä takapakkia. Herätys oli karu.

– Käsi oli jäykkä, lihakset turvoksissa ja tämä päivä päättyi koviin kipuihin, kertoo aika-ajossa sijalle 24 päätynyt Binder.

Viime vuonna mm. viimeisestä lähtöruudusta kertaalleen voittoon puristanut Binder ei kuitenkaan tunnetusti pienestä lannistu. Hän lupaa lähteä kisapäivään taistelutahtoa täynnä, vaikka edessä saattaakin olla melkoinen kärsimysnäytelmä tai ainakin selviytymistaistelu.

– Voimat palautuvat päivä päivältä ja ei muuta kuin uusi yritys päälle huomenna, lupaa Binder.

Tiimikaveri Miguel Oliveira starttaa kisaan yhdeksännestä ruudusta.

– Pystyin parantamaan kierrosaikaani perjantaista, vaikka tänään oli ihan älyttömän kuumaa. Olemme löytäneet pyörään hyvät säädöt käytetyillä renkailla ajettaessa ja on mielenkiintoista nähdä, millaiseksi kisavauhti sunnuntaina kehkeytyy.

Katso myös

Aki Ajo kylmän rauhallisena aika-ajon jälkeen: ”Teemme aina töitä nimenomaan kisaa varten”

Aki Ajon kipparoiman Moto2-luokan Red Bull KTM Ajo-tiimin kuljettajat Miguel Oliveira ja Brad Binder ovat …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *